Tänään tv:ssä: Tällaistakin uskallettiin tehdä 70-luvulla – kotimainen komedia irvailee Neuvostoliitolle ja suomettumiselle

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1979 valmistunut kotimainen elokuva Natalia.

26.9.2017 05:05

Matti Kassilan ohjaama aikansa menestyskomedia kertoo luvatta rajan yli Suomeen tulleen Natalia-lehmän palauttamisesta Neuvostoliittoon. Arto Paasilinnan aiheen pohjalta tehty elokuva irvailee kevyesti 1970-luvun YYA-hengelle ja suomettumiselle sekä tekoaikana ajankohtaisille länteen loikkauksille.

Laajaan näyttelijäkaartiin kuuluvat muun muassa Ole Johansson, Matti Mäntylä, Kauko Helovirta, Saara Ranin, Marjukka Arasola, Martti Järvinen, Aarre Karén, Helge Herala, Ahti Kuoppala, Pentti Irjala, Sakari Jurkka, Marja Myllylä ja Uljas Kandolin.

Natalia esitetään HD-lähetyksenä Yle Teema & Fem -kanavalla tiistaina 26.09.2017 klo 21.55. Katso alta vauhdikas kohtaus, jossa eteläpohjalaisnäyttelijä Kalevi Haapoja antaa rättisitikalle kyytiä.

Lisää luettavaa