Tänään tv:ssä: Kun elämä on täynnä pornon surffaamista

3.7.2016 07:57

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2011 valmistunut Shame, jonka on ohjannut Oscar-palkittu Steve McQueen (12 Years a Slave).

Elokuvan pääosassa nähdään ohjaajan vakionäyttelijä Michael Fassbender. Hän esittää kuvaa hyvin toimeentulevaa Brandonia, joka kaataa naisia baarireissuilta pomonsa ihmetykseksi mutta kammoaa kaikkea, mikä viittaa vähänkään pitempiaikaiseen suhteeseen. Brandon viettää aikaa surffailemalla pornoa ja tapaamalla prostituoituja.

Suorituskeskeinen arki häiriintyy jazzlaulajana työskentelevän sisaren (Carey Mulligan) ilmestyessä majailemaan nurkkiin. Steve McQueen näyttää urbaanin arjen kylmässä valossa. Ihmissuhteita säätelevät riippuvuus- ja hyötynäkökohdat – sukulaisen tulo sysää asetelman herkästä tasapainosta. Seksi on pakonmaista himoa, hoituu homma satunnaisen kumppanin kanssa tai soolona työpaikan vessassa. Sisko on tässä kuviossa häiriötekijä, etenkin kun hän yrittää päästä aidosti kosketusetäisyydelle.

Shame esitetään Subilla sunnuntaina 03.07.2016 klo 21.00.

Lisää luettavaa