Tänään tv:ssä: Miksi rakastettu isähahmo sai puukon selkään?

Jotain uutta Mallorcan auringon alla.

20.5.2021 15:31

Ooppera on suurta draamaa, mutta joiltakin se vie jopa hengen. Niin käy kuululle tenorille ja hyväntekijälle, jota on luonnehdittu myös koko yhteisönsä isähahmoksi. Murhatapaus vaikuttaa käsittämättömältä, kunnes etsiväpari Winter ja Blake (Julian Looman & Elen Rhys) saavat vihiä pitkään kulisseissa kyteneestä kaunasta.

Jo yhden kauden verran Ylen ohjelmistossa nähtyä rikossarjaa Tapahtui Mallorcalla (The Mallorca Files) nähdään tutulla ohjelmapaikalla lisää tästä iltapäivästä eteenpäin. Luvassa on kuusi uutta jaksoa, joissa sattuman kautta toistensa työpareiksi joutunut poliisikaksikko tempautuu aina uuden tapauksen äärelle. Myös heidän yksityiselämälleen annetaan tilaa.

Ensimmäisellä tuotantokaudella läsnä olleet ongelmat hyppivät kriittisimmän katsojan silmille yhä: Koska Tapahtui Mallorcalla- sarjan tekijät ovat päättäneet aurinkoisen espanjalaissaaren toimivan rikosten näyttämönä, sarjan tunnelma on rennon letkeä ja kepeä, tapahtui uhreille mitä tahansa. Tämä ei ole Criminal Minds, eikä CSI, vaan ennemminkin kuin Ketun ja Benny Hill Show’n salattu, mutta oudosti kiehtova lapsi. Looman ja Rhys näyttelevät epäsuhtaista etsiväpariaan tilannekomedioihin sopivalla yliampuvuudella, vaikka sarjan lajityypiksi ei komediaa olekaan kirjattu.

Ensimmäisellä kaudella työhönsä hikipingon lailla suhtautuva brittiläinen Blake ei kuitenkaan edes puhunut espanjaa, sillä tottahan espanjalaiset vaivautuvat puhumaan englantia. Uusi kausi tuo tähän pienen muutoksen. Muutenkin parivaljakko vaikuttaa tuoreimmalla kaudella aiempaa enemmän sopeutuneen paikallisten sekaan esim. uusien suhteidensa kautta.

Tapahtui Mallorcalla on rikossarjojen sankassa joukossa viihteellisimmästä päästä, ja sopii näin ollen oivallisesti iltapäiväohjelmistoon. Yksi sen kannatinkivistä on aivot narikkaan -asenne. Kuin esim. klassikkosarja Ihmemiehessä, sen hahmot vaikuttavat taustatarinoineen jossain määrin uskottavilta, mutta se, mitä heille tapahtuu tai mitä he tekevät, on kuin jostakin mielikuvituksellisesta seikkailuromaanista.

 

Tapahtui Mallorcalla Yle tv1:llä arki-iltapäivisin to 20.5.21 klo 17.10 alkaen ja kaikki jaksot Yle Areenassa.

Lisää luettavaa