Tänään tv:ssä: Aavemaisessa selviytymistarinassa matkataan Amerikan halki

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2009 valmistunut The Road – Tie.

Elokuva on selviytymistarina, jossa isä (Viggo Mortensen) ja poika (Kodi Smit-McPhee) matkaavat halki toivottoman Pohjois-Amerikan. Maapallo on syystä tai toisesta tuhoutunut lähes kokonaan: ympäristö on paljas, karu ja armoton. Isä ja poika raahautuvat lahojen metsien, kuolleiden peltojen ja autioiden kaupunkien läpi etsien ruokaa tai suojaa.

Kaksikon määränpää on rannikko, mutta he eivät tiedä mikä siellä odottaa, jos mikään. Kylmyys ja nälkä eivät ole ainoat huolenaiheet, sillä seuraavan nurkan takana saattaa väijyä häijy ihmisjoukkio, joka etsii viattomia uhreja orjiksi tai päivälliseksi.

Cormac McCarthyn romaanin raadollinen ja riutunut maailma on vangittu valkokankaalle onnistuneesti. Pahaenteinen ja aavemainen miljöö on surumielisen kaunis jäännös menneestä ajasta. Nick Caven säveltämä tunnelmallinen musiikki säestää matkaa lannistumattomaan ihmissydämeen, jossa kaikista vastoinkäymisistä huolimatta palaa pieni toivonkipinä.

The Road esitetään Hero-kanavalla torstaina 14.04.2016 klo 21.00.

(Episodi/JH)

Aiheeseen liittyvät elokuvat