Tänään tv:ssä: Star Wars -ohjaajan esikoiselokuva tehtiin jättibudjetilla – ei mikä tahansa toimintapläjäys

IMDb-arvosana 6,9.

21.1.2023 08:00

Mission: Impossible -elokuvasarjan kolmas osa valmistui vuonna 2006.

Tom Cruisen esittämä, mahdottomiin tehtäviin erikoistuneen salaisen järjestön huippuagentti Ethan Hunt on vetäytynyt aktiivisesta kenttäpalvelusta. Hän on menossa naimisiin sairaanhoitajana työskentelevän hellän ja herttaisen Julian (Michelle Monaghan) kanssa ja toimii enää agenttikandidaattien kouluttajana.

Veri vetää kuitenkin oikeaan toimintaan, kun Ethan kuulee parhaan oppilaansa (Keri Russell) joutuneen rikollisjärjestön vangiksi. Pelastusoperaatio saattaa Huntin järjestönsä johtajan (Laurence Fishburne) epäsuosioon ja tekee vihanpidosta rikollispomo Owen Davianin (Philip Seymour Hoffman) kanssa henkilökohtaista.

Alkaa myös vaikuttaa siltä, että agenttijärjestössä toimii Davianin kanssa yhteistyössä oleva petturi. Ensimmäisen elokuvan tapaan Hunt joutuu siis jälleen toimimaan ilman järjestön täyttä tukea metsästäessään Daviania.

Takaa-ajo kuljettaa Ethanin tiimiä Berliiniin, Vatikaaniin ja Shanghaihin. Matkalla tarvitaan jälleen tuttuun Vaarallinen tehtävä -tyyliin outoja vekottimia, monimutkaisia naamio-operaatioita ja huimia temppuja.

Vaarallinen tehtävä III oli ohjaaja J.J. Abramsin ensimmäinen pitkä elokuva. On lähes ennenkuulumatonta, että ensikertalainen saa käyttöönsä 150 miljoonan dollarin budjetin.

Abrams ei kuitenkaan ollut mikä tahansa esikoisohjaaja. Hän oli luonut uraa television menestyssarjoilla Alias ja Lost, ja hän täytti odotukset myös ohjajana. Sittemmin Abrams on käynnistänyt uudelleen sekä Star Trekin että Star Warsin.

Vaarallinen tehtävä III esitetään nyt Nelosella kahteen otteeseen:

  • La 21.01.2023 klo 21.00
  • Ma 23.01.2023 klo 22.05

Elokuva löytyy tällä hetkellä myös suoratoistopalveluista Elisa Viihde Viaplay, SkyShowtime ja Ruutu.

Katso alta CinemaSins-videokooste kaikesta, mikä elokuvassa on pielessä.

Lue myös: Elokuva, josta tuli miltei mahdoton tehtävä – Sohvalla pomppiva Tom Cruise pisti pakan sekaisin

Lisää luettavaa