Tänään tv:ssä: Synkkä alamaailman kuvaus pureutuu katsojan iholle – ”Viiden tähden rikoselokuva”

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2013 valmistunut alamaailman kuvaus 8-pallo.

15.9.2019 05:00

Aku Louhimiehen ohjaamassa rikosdraamassa Jessica Grabowsky esittää vankilasta vapautuvaa Pikeä, jolla on pieni lapsi.

Uutta elämää aloittava Pike ei pääse kuitenkaan helpolla irti menneisyydestään, kun entinen heila (Eero Aho) tulee takaisin kuvioihin. Elokuvassa nähdään myös Pirkka-Pekka Petelius harvinaisessa vakavassa roolissa.

Episodi antoi elokuvalle ensi-ilta-arviossa viisi tähteä. Arvion mukaan 8-pallo on synkkä mutta vaikuttava elokuva, joka pureutuu katsojan iholle, ja Piken kokeman tuskan – niin henkisen kuin fyysisen – voi katsoja melkeinpä itse kokea.

8-pallo esitetään Hero-kanavalla sunnuntaina 15.09.2019 klo 21.10. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia