Tänään tv:ssä: Tätä ei nähty Suomen elokuvateattereissa – Tyylikäs jännäri meni suurelta yleisöltä ohi

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2015 valmistunut Cop Car.

4.12.2019 06:30

Cop Car alkaa kahden pojan vaeltelulla maaseudulla. Kirosanojen siivittämänä nuoret sankarit päätyvät syrjäisen metsän reunalle ja törmäävät poliisiautoon.

Nuorukaiset menevät leikkimään tyhjillään olevan auton sisään. Lopulta nerokas idea johtaa auton käynnistymiseen, ja pojat lähtevät ajelemaan pitkin peltoja ja maanteitä.

Auto ei kuitenkaan ollut hylätty vaan kuuluu oman käden oikeutta harjoittavalle sheriffille (Kevin Bacon), joka ei ilahdu huomatessaan autonsa kadonneen.

Cop Carissa draama luodaan pienillä harkituilla elementeillä, ja henkilöhahmoja soppaa sekoittamassa on vain muutamia. Tyylikkäästi kuvattu trilleri ei tarjoa helpotuksen hetkiä eikä esittele miellyttäviä persoonia, joihin katsojan olisi helppo samastua. Sen sijaan nihilistinen tunnelma tarttuu, ja lohduttomuus jyrää läpi yllättävän brutaalin elokuvan.

Cop Car oli pienen budjetin tuotanto, joka meni suurelta yleisöltä ohi. Elokuvaa ei nähty Suomessa teatterilevityksessä, vaan se ilmestyi suoraan dvd:nä ja blu-rayna.

Piireissä elokuva kuitenkin huomattiin. Ohjaaja Jon Wattsilta Cop Car oli niin vahva näyttö, että hänet pestattiin Spider-Man: Homecoming -tuotannon ohjaajaksi. Jännäristä tuli matkalippu menestykseen. Watts ohjasi myös seuraavan Hämis-leffan Far From Home.

Cop Car nähdään TV5-kanavalla keskiviikkona 4.12.2019 klo 22.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa