Tänään tv:ssä: Tieteiselokuvan ystävä, piditkö Interstellarista tai Gravitystä? Sitten tämäkin on sinua varten!

IMDb-arvosana 6,5.

30.5.2022 05:00

Ohjaaja James Gray tunnetaan palkituista draamoistaan kuten Pikku Odessa ja We Own the Night, joten ison budjetin tieteiselokuva Ad Astra (2019) oli hänelle uusi aluevaltaus.

Ad Astrassa Brad Pitt suuntaa kohti ääretöntä ja sen yli selvittämään mystistä arvoitusta, joka on uhka koko aurinkokunnalle. Samalla hänellä on mahdollisuus kohdata kadonneeksi luultu isänsä (Tommy Lee Jones).

Gray on sanonut hakeneensa vaikutteita Joseph Conradin Pimeyden sydän -romaanista, mistä voi vetää yhteyksiä elokuvaan Ilmestyskirja. Nyt. Se on sinänsä mielenkiintonen lähtökohta.

Enemmän Ad Astra kuitenkin tuo mieleen viime vuosien menestyksekkäät tieteiselokuvat Interstellarin ja Gravityn, ja ongelmana onkin se, että kaikki tuntuu hieman liian tutulta.

Vaikka omaperäisyyttä jääkin hieman kaipaamaan, on elokuvan visuaalinen ilme ja äänimaailma niin taitavasti luotu, että kokonaisuutta ei voi kuin ihailla.

Ad Astra esitetään Subilla maanantaina 30.05.2022 klo 21.00. Elokuva kuuluu tällä hetkellä myös Netflixin valikoimiin. Katso traileri alta.

 

Lisää luettavaa