Tänään tv:ssä: Tom Cruise komeassa tieteiselokuvassa – Tämähän muistuttaa Blade Runneria!

IMDb-arvosana 7,0.

24.2.2021 05:00

Vuonna 2013 valmistunut Oblivion on tieteiselokuva, jonka pääosassa nähdään Tom Cruise .

Cruisen esittämän Jack Harperin tehtävä on huoltaa viimeisiä, elintärkeitä resursseja hylätyltä maapallolta kerääviä lentoaluksia. Kuusi vuosikymmentä aikaisemmin on käyty sota avaruusolentojen kanssa.

Ihmiskunta voitti, mutta kamppailu jätti jälkeensä aution planeetan, eikä sivilisaation raunioissa asusta mitään inhimillistä. Harperin harvat kollegat odottavat pian koittavaa hetkeä, jolloin he voivat karistaa maapallon pölyt kannoiltaan, mutta Harper on kiinnostunut ihmiskunnan jälkeensä jättämistä muistoista.

Suurimman osan ajasta korkealla maanpinnan yläpuolella asustavan Harperin elämä mullistuu, kun hän pelastaa haaksirikkoutuneesta aluksesta naispuolisen muukalaisen, joka tuntuu tuntevan hänet. Pian Harper joutuu kyseenalaistamaan kaiken, mitä hänelle on kerrottu sodasta ja omasta maailmastaan.

Tron: Legacy -ohjaaja Joseph Kosinskin 130 miljoonaa dollaria maksanut tieteistoiminta perustuu hänen itsensä kirjoittamaan sarjakuvaan. Cruisen ohella elokuvassa näyttelevät muun muassa Morgan Freeman, Andrea Riseborough ja Olga Kurylenko.

Episodin arviossa elokuvaa kehuttiin vaikuttavaksi, ja sen sanottiin tuovan mieleen Blade Runnerin.

Oblivion esitetään TV5-kanavalla viikon sisällä kolme kertaa.

  • Ke 24.02.2021 klo 21.00
  • La 27.02.2021 klo 23.00
  • Ti 02.03.2021 klo 01.55

Katso traileri alta.

&

;

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia