Tänään tv:ssä: Uskomaton roolisuoritus! Tom Cruise teki ehkä parhaan elokuvansa kolme vuotta Top Gunin jälkeen?

IMDb-arvosana 7,2.

5.12.2022 05:00

Oliver Stonen Vietnam-trilogian keskimmäinen osa Syntynyt 4. heinäkuuta valmistui vuonna 1989. Se perustuu sodassa invalidisoituneen Ron Kovicin elämään ja muistelmiin.

Tom Cruiselle Kovicin rooli oli ensimmäinen merkittävä imagoa vakavampaan suuntaan rakentava irtiotto, jossa hän uskalsi olla ruma ja likainen ja joka johtikin uran ensimmäiseen Oscar-ehdokkuuteen.

Kyseessä onkin ehkä Cruisen paras rooli, ja se on hätkähdyttävästi erilainen kuin vaikkapa kolme vuotta aiemmin nähty Top Gunin (1986) siloposki.

Kovicin elämäkerta lähtee liikkeelle 60-luvun lopun idealistisista vuosista, jolloin mies värväytyy vapaaehtoisena Vietnamiin voidakseen tehdä velvollisuutensa samalla tavoin kuin edellinen sukupolvi oli tehnyt omansa toisessa maailmansodassa.

Unelmat haaksirikkoutuvat, kun Kovic haavoittuu sodassa ja palaa kotiin rullatuoliin sidottuna raajarikkona. Idealismi pirstoutuu samalla, ja Kovic muuttu raivopäiseksi sotaa vastustavaksi aktivistiksi.

Syntynyt 4. heinäkuuta on ennen kaikkea luomiskautensa huipulla olleen Stonen virtuoosimainen näyttö. Ohjaaja pokkasikin ansaitusti tästä elokuvasta jo toisen ohjaus-Oscarinsa neljän vuoden sisällä. Muutenkin koskettavan elokuvan kruunaa John Williamsin upea musiikkiraita.

Syntynyt 4. heinäkuuta esitetään TV5-kanavalla kahteen otteeseen:

  • Ma 05.12.2022 klo 23.15
  • Ke 07.12.2022 klo 00.25

Katso traileri alta.

Lisää luettavaa