Tänään tv:ssä: Viiden tähden elokuva vuodelta 2016 – ”Kiteyttää monen teini-ikäisen elämän täydellisesti”

Tänään nähdään televisiossa Apulanta-yhtyeen tarinan kertova elokuva Teit meistä kauniin.

21.11.2018 05:00

Yhtyeen alkuperäisen basistin Tuukka Temosen ohjaama elokuva sijoittuu Heinolaan. Isänsä kuoltua paikkakunnalle muuttanut Toni Wirtanen perustaa punk-bändin kaverinsa Antti Lautalan kanssa. Kun porukkaan liittyy vielä Sipe Santapukki, bändi nimetään Apulannaksi.

Vaihto-oppilaaksi Heinolaan tullut Mandy liittyy basistiksi, ja samalla kuvioihin ilmestyy pahamaineinen Tuukka Temonen. Vaikeudet vahvistavat Apulantaa, josta tulee lopulta koko kansan tuntema punk-bändi.

Vuonna 2016 ilmestynyt elokuva sai ristiriitaiset arviot, mutta Episodi antoin täydet viisi tähteä.

”Teit meistä kauniin onnistui koskettamaan todella odottamattomalla tavalla. Apiksen Mitä kuuluu -biisissä kuultava ”kun sä et tiedä miltä musta tuntuu” kiteyttää monen teini-ikäisen elämän täydellisesti”, kirjoitti Niko Ikonen syyskuussa 2016.

Pääosia esittävät Roope Salminen, Teppo Manner, Tatu Sinisalo, Mimosa Willamo, Inka Kallén ja Laura Malmivaara.

Teit meistä kauniin alkaa Nelosella keskiviikkona 21.11.2018 klo 21.00 ja perjantaina 23.11.2018 klo 22.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia