Tänään tv:ssä: Vuoden 2010 arvostelu- ja yleisömenestys on aikamme parhaita elokuvia

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2010 valmistunut arvostelu- ja yleisömenestys Inception.

13.6.2018 05:05

Yön ritari -trilogian ohjaajan Christopher Nolanin ohjaustyö on megabudjetilla tehty sukellus unien maailmaan ja yksi 2000-luvun parhaita elokuvia – monien mielestä vieläkin enemmän.

Leonardo DiCaprio on Dom Cobb, huippuluokan yritysvakooja, jonka johtama joukkio on erikoistunut unissa tapahtuviin varkauksiin. Suuryhtiöille työskentelevä tiimi tunkeutuu ihmisten uniin ryöstääkseen näiden salaisuudet suoraan alitajunnasta. Marion Cotillard on Mal, Cobbin vaimo, joka kummittelee miehen mielessä. Kiinnostavissa sivurooleissa nähdään Joseph Gordon-Levitt ja Ellen Page.

Erään epäonnistuneen keikan jälkeen Cobb lupautuu mukaan ”viimeiselle keikalle”, jonka jälkeen mies voisi vihdoin lopettaa rikollisuransa ja palata kotiin lastensa luokse. Pesti eroaa aiemmista vaarallisuudessaan ja haastavuudessaan. Tällä kertaa Cobbin on varastamisen sijaan istutettava ajatus nuoren teollisuusperijän (Cillian Murphy) mieleen. Tähän viittaa elokuvan nimi: inception merkitsee istutusta. Inceptionissa Nolan luo unia unien sisään, eikä mikään ole lopulta sitä miltä näyttää.

Inception esitetään Nelosella keskiviikkona 13.06.2018 klo 21.00. Katso alta klippi elokuvasta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia