Täysin uusi Star Wars -tv-sarja tekeillä – striimattavaksi parin vuoden päästä?

Star Wars -tuoteperheen jatkumo ei jää ainoastaan uuteen elokuvatrilogiaan.

10.11.2017 09:18

Disney-pomo Bob Iger on ilmoittanut Lucasfilmin kehittelevän uuden elokuvatrilogian lisäksi myös uutta Star Wars -tv-sarjaa.

Kyseessä ei ilmeisesti ole animaatiosarja, kuten Star Wars Rebels, vaan oikeilla näyttelijöillä toteutettava, ns. live action -sarja. Muuta tietoa projektista ei vielä ole herunut, mutta yhtiön oletetaan julkaisevan sen uudessa striimauspalvelussaan, joka laitettaneen linjoille vuonna 2019.

The Playlist muistuttaa Lucasfilmin Kathleen Kennedyn vihjanneen jo vuonna 2015 yhtiön käyneen läpi George Lucasin kehittelemän Star Wars: Underworld -sarjan materiaaleja. On siis mahdollista, että tästä hyvinkin pitkälle kehitellystä sarjakonseptista saadaan pohja uusille Star Wars -tarinoille. Mikäli näin on, sijoittuu uusi sarja Star Wars: Episodi III Sithin koston ja Star Wars: Uuden toivon väliseen aikaan.

Lisää luettavaa