HBO Maxin suurhitiksi noussut videopeliadaptaatio The Last of Us päätti ensimmäisen tuotantokautensa pari viikkoa sitten maanantaina 13. maaliskuuta. Sarjan faneja hemmotellaan kuitenkin tänään yhdellä ylimääräisellä jaksolla.
HBO julkaisi katseltavaksi tänään 27. maaliskuuta uuden Making of The Last of Us -featuretten, joka pureutuu syvällisesti sarjan tarinan henkiinherättämiseen.
Kulissien taakse päästään kurkistamaan niin sarjan päätähtien Pedro Pascalin ja Bella Ramseyn kanssa kuin myös sarjan luojien Neil Druckmannin ja Craig Mazinin johdolla.
Mikäli sarjan taustoista tahtoo tietää vielä tämänkin jälkeen lisää, suunnata voi myös HBO:n virallisen The Last of Us -podcastin pariin. Sarja on uusittu toiselle tuotantokaudelle, mutta sen tuotanto on vasta käynnistelemässä itseään.
Alla sekä Making of -jakson että koko ykköskauden trailerit.