The Whalen ohjaaja Darren Aronofsky: ”En ollut valmis ennen Brendan Fraseria”

Darren Aronofsky etsi sopivaa näyttelijää The Whalen pääosaan lähes vuosikymmenen ajan.

30.12.2022 14:33

Harva elokuva on kohdannut yhtä paljon raivoa, ihastusta ja hämmennystä, kuin Suomessa 3.3.2023 ensi-iltansa saava The Whale.

Läskifobiasta kertovan elokuvan ohjaaja Darren Aronofsky kertoo tuoreessa haastattelussa, että oli ideoinut elokuvaa jo vuonna 2012. Sopivaa pääosan esittäjää ei vain tahtonut löytyä.

”Tuolloin pääsin tuskin sängystä ylös. Kaipasin työkaveria, joka saa minut vireeseen”, Aronofsky muistelee.

Vasta vuosia – ja pari elokuvaa – myöhemmin Aronofsky näki Brendan Fraserin elokuvassa Yön pimeä puoli (2006) ja huomasi näyttelijän kyvyt.

”Elokuvatähdet eivät ole tähtiä sattumalta. Heillä palaa tuli sisällä. Fraserin suoritus tuli aivan puskista, mutta sen nähtyäni ajattelin: ”Eureka!””

Brendan Fraserin ensimmäinen merkittävä rooli oli vuoden 1992 elokuvassa California Man: svengaava fossiili.

1990-luvulla Frasier kärsi roolistereotypiasta. Näyttelijä päätyi toistuvasti esittämään saman kaltaisen huumoriroolin ”vähä-älyisenä hönönä”.

Suuren yleisön tietoisuuteen Fraser tuli Muumion (1999) myötä, jonka jälkeen stereotypia murtui.

Lähde: Slashfilm.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia