Toimituksen suosikit: Silkkaa kurjuutta, kuolemaa ja sydänsuruja. Että hyvää viikonloppua vaan!

Viikonlopun uutuuselokuvissa kaivataan kuolleita vanhempia ja puolisoita, syrjäydytään ja kärsitään maailman epäoikeudenmukaisuudesta tai ainakin nolataan itseä ja muita sosiaalisesti. Onneksi mukana on silti myös elämää, huumoria, rakkautta ja toivoa.

6.3.2020 11:37

Episodin toimituksen suosikiksi viikonlopun uutuuksista nousi Pixar-animaatio Eteenpäin. Siinä kaksi teini-ikäistä haltiapoikaa etsii taikuuden kadottaneessa fantasiamaailmassa loitsua, joka voisi edes hetkeksi palauttaa heidän edesmenneen isänsä. Kuten yleensäkin, seikkailussa tärkeämpää on vauhdikas ja monipolvinen matka kuin varsinainen määränpää.

Julistavalla Les Misérables -draamalla on muutakin yhteistä Victor Hugon klassikon kanssa kuin vain nimi. Sen huono-osainen asuinaluekin on sama kuin onnettomasta kansannoususta kertovassa romaanissa. Asiat eskaloituvat nopeasti – ja välillä hieman hallitsemattoman oloisesti – poliisien rutiinipartion kohdatessa yhteiskunnan laitamilleen sysäämiä ihmisiä.

Klaus Härön uutuus Elämää kuoleman jälkeen kuulostaa rankalta tapaukselta, kun isä ja poika surevat – tai ovat surematta – kuollutta äitiä ja puolisoa kumpikin omalla tavallaan. Onneksi elokuva on Härölle tyypillisesti lämmin, silmiä miellyttävää katsottavaa ja sisältää raskasta tarinaa keventäviä elementtejä.

Jane Austenin Emman nimihahmo tarkoittaa periaatteessa hyvää johdatellessaan lähipiiriään yhteen parin sadan vuoden takaisessa Isossa-Britanniassa, mutta hemmoteltu nuori nainen onnistuu myös sotkemaan muiden elämää ja jopa loukkaamaan näitä pahasti. Erinomaiset näyttelijät ja tietysti Austenin kupliva teksti pitävät romanttisen komedian liikkeessä.

Jo aikaisemmin viikolla rajattuun levitykseen tuli dokumentti Cave. Yksi toimittajistamme katsasti sen tammikuisen DocPoint-festarin aikaan, ja totesi neljän tähden arviossaan:

”Tunteikas ja empaattinen mutta myös brutaalin rehellinen katsaus naislääkäreiden työhön syyrialaisessa sairaalassa. Naiset kamppailevat sekä sodan kauhujen että jatkuvan seksismin ja vähättelyn kanssa. Ohjaaja Feras Fayyad ei kaunistele tarinaa vaan näyttää syyrialaisten naislääkäreiden rohkeuden sodan keskellä ilman turhaa dramatisointia.”

Lisää luettavaa