Toivo kytee ennen aikojaan lopetetun scifisarjan elvyttämisestä yhä

Palaako luopioiden joukko sittenkin?

30.12.2022 19:31

Vain yhden kauden mittaiseksi jäänyt tieteissarja Firefly jaksaa kiinnostaa. Vuosina 2002–2003 esitettyä sarjaa on toki jatkettu elokuvamuodossa, mutta tämä ratkaisu oli laiha lohtu lisää tuotantokausia vaatineelle fanikunnalle. Kauan kiertäneet huhut sarjan elvyttämisestä saivat lisäpotkua mm. 2018, kun sen tähti Nathan Fillion nähtiin tutun rooliasunsa kanssa. Mutta mikä on asian tola nyt?

Fireflyn tulevaisuutta ei ainakaan ole parantanut se, että sarjan luoja Joss Whedon on saanut sittemmin ikävän miehen leiman työpaikkakulttuuristaan. Sarja ei silti joutunut Whedon-skandaalin yhteydessä arkistojen syvimpään kolkkaan ja lukkojen taakse, vaan se löytyy nykyään Disney Plusalta. Disneylle Fox-yrityskaupan yhteydessä siirtynyt Firefly on tuoreimpien huhujen mukaan yksi niistä nimekkeistä, jota yhtiössä haluttaisiin viedä eteenpäin.

Disneyllä on aikeita luoda lisää Firefly-jaksoja, mutta todennäköisesti ei kuitenkaan aivan tutun näyttelijäkaartin kanssa. Vaikka virallista tietoa asiasta ei vielä ole, suunnitelmissa on mahdollisesti reboot, jossa alkuperäisen sarjan joitakin näyttelijöitä nähtäisiin vieraina. Alkuperäisen sarjan tumma sävy saattaa myös olla seikka, jota uudesta sarjasta ei niinkään löydy. Tämä siksi, että isompi joukko eri ikäisiä katsojia löytäisi Fireflyn pariin.

 

Lähde: Movieweb

Lisää luettavaa