Töksähtelevän draamakomedian loppuratkaisu onnistuu yllättämään

Arviossa Prime Videon valikoimaan kuuluva draamakomedia My Old Ass.

21.1.2025 10:00

18-vuotissyntymäpäiviään viettävä Elliott (Maisy Stella) lähtee leireilemään kahden ystävänsä kanssa. Käytettyään hallusinogeenisia sieniä hän alkaa näkemään 39-vuotiaan version (Aubrey Plaza) itsestään. Tämä antaa hänelle neuvoja tärkeisiin elämänvalintoihin, kuten käyttämään enemmän aikaa perheenjäseniensä kanssa ja välttämään henkilöä nimeltä Chad. Eikä aikaakaan, kun hän törmää Chad-nimiseen nuoreen mieheen.

Omaperäisellä käänteellä kasvutarinan raameihin rakennettu draamakomedia yrittää olla kaikin puolin nokkela, mutta epäonnistuu muun muassa kaikkien päähahmojen olemattomassa kemiassa. Töksähtelevää kerrontaa rasittavat myös amatöörimäinen kuvaus ja äänimiksaus. Mukana on kuitenkin myös muutamia erittäin onnistuneita hetkiä ja loppuratkaisu onnistuu yllättämään – sekin on tosin kirjoitettu valitettavan suoraviivaiseksi.

Jutun kirjoitushetkellä Prime Videon suoratoisto ei sisältänyt suomenkielistä tekstitystä.

Tom Kajaslampi

Tähdet ★★★

YouTube video