Tom Cruisen neuvot pelastivat Oscar-ehdokkuuksia saaneen elokuvan Harvey Weinsteinin kynsistä 2000-luvun alussa

Hienoja miehiä – muut paitsi Weinstein.

19.2.2023 18:30

New Yorker haastatteli kuusi Oscar-ehdokkuutta kahmineen Tár-elokuvan ohjaajaa Todd Fieldia. Field on erikoinen auteur – hän on ohjannut vain kolme elokuvaa parinkymmenen vuoden aikana, joista jokaisesta on saanut Oscar-ehdokkuuden.

Tária edeltänyt elokuva oli 16-vuoden takainen Little Children. Esikoiselokuva Satimessa aiheutti Fieldille kuitenkin harmaita hiuksia, kun Harvey Weinsteinin tuotantoyhtiö Miramax osti elokuvan oikeudet Sundancen elokuvajuhlilla.

Weinstein oli tunnettu siitä, että hän halusi leikata elokuvat mieleisekseen, kunnioittamatta taiteilijan visiota. Field kertoo itkeneensä vessassa, kun kuuli kauppojen toteutumisesta.

”Soitin Tom Cruiselle ja sanoin, että jotakin kamalaa on tapahtunut. Hän sanoi minulle: ’Näin ratkaiset tilanteen. Se tulee viemään puoli vuotta, mutta kukistat hänet. Sinun täytyy tehdä tarkalleen, kun neuvon, askel askeleelta'”, Field kertoo Cruisen sanoneen.

Suunnitelma oli yksinkertainen: Weinsteinin täytyy antaa leikata elokuva kokonaan ja odottaa, että se saa huonot testiarviot. Sen jälkeen Weinsteinia täytyy muistuttaa elokuvan ylistävistä arvioista Sundancessa, ja ehdottaa hänen julkaisevan elokuvan juuri siinä muodossa, kuin osti sen.

Field teki kuten Cruise neuvoi: Satimessa oli menestys lippuluukuilla ja sai parhaan elokuvan Oscar-ehdokkuuden lisäksi neljä muuta ehdokkuutta.

Lisää luettavaa