Tom Cruisen vihjataan menettäneen suositun toimintasankarin roolinsa – syynä lyhyys

Vai olisiko edes kiinnostanut.

Tom Cruise on nähty Jack Reacherin roolissa jo kaksi kertaa. Kolmatta ei taida kuitenkaan tulla.

Reacher-kirjojen luoja Lee Child sanoi nyt epäsuorasti näyttelijän olevan liian lyhyt. Hän paljasti, ettei elokuvia tehdä enää Cruisen kanssa. Hän sanoi kuitenkin nauttineensa työskentelystä Cruisen kanssa.

– Ideana on, että kun Reacher kävelee huoneeseen, kaikki ovat hetken hiukan hermostuneita. Vaikka Cruise on lahjakas, hänellä ei ollut sitä fyysisyyttä, Child mietti.

Kirjojen fanit ovat kritisoineet tätä asiaa aiemminkin ja Child myönsi heidän olleen oikeassa. Tosin olisiko Cruise ollut enää kiinnostunutkaan, sillä Childin mukaan seuraavasta Reacher-tuotannosta on tulossa tv-sarja – mahdollisesti sen julkaisee jokin suoratoistopalvelu. Cruise on totuttu näkemään ainoastaan valkokankailla.

Tv-sarjan myötä rooliin täytyy palkata uusi näyttelijä. Mitä ilmeisimmin siihen haetaan hahmoa, joka on enemmän yksi yhteen kirjoissa kuvaillun henkilön kanssa.

Lähde: Metro

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut