Uusi Tuntematon sotilas sai Episodin toimittajilta varovaisen positiivisen vastaanoton, vaikka kolmen tunnin pituus tuntui monista liialliselta, ja kritiikkiäkin elokuva sai osakseen.
Jouni Vikman:
”Kolmen tunnin kesto on ehkä turhan massiivinen. Tuttuun tarinaan tuoduista lisäyksistä vain pari tuntuu oleellisesti kertomisen arvoisilta. Silti kyseessä on ehdottomasti tehtävänsä täyttävä tapaus: Suomen juhlavuonna klassikon päivittävä elokuva, joka onnistuu löytämään pääosin erinomaisesti miehitetyistä velikullista aikaisempaa useampia sävyjä.”
Jussi Huhtala:
”Onnistunut filmatisointi ehdottomasti! Pysyttelee melko uskollisena kirjalle, vaikka muutamia lisäyksiäkin on, kuten naishahmojen nostaminen selvemmin esiin. Ongelmana on lähinnä se, että puheesta ei saa kunnolla selvää. Kokonaisuus on vaikuttava ja roolivalinnat erinomaisia, Eero Aho ja Jussi Vatanen erityisesti.”
Hannu Liekso:
”Ei ole helpoin aihe ryhtyä tekemään kolmatta elokuvaversiosta Väinö Linnan Tuntematon sotilas -romaanista, mutta Aku Louhimies onnistuu siinä loistavasti. Juuri missään kaikista nähdyistä sotaelokuvista ei päästä näin sotilaan iholle. Elokuva ei ole toisinto Edvin Laineen jo kansakunnan kaapin päälle nostetusta teoksesta, vaan seisoo täysin omilla jaloillaan. Se nostaa hienosti juuri oikeiden hahmojen tarinat esille jättäen vähemmälle toisia tunnettuja eheyttäen dramaturgiaa. Elokuvan rytmitys on taidokasta, näyttelijäntyö ensiluokkaista ja Mika Orasmaan kuvaus säkenöivän silmiähivelevää.”
Niko Ikonen:
”Eipä se hirveästi uutta tuonut, mutta Orasmaan kuvaus oli silmiähivelevää sekä Jussi Vatanen ja Eero Aho tekevät uriensa hienoimmat roolisuoritukset. Liian pitkä kokonaisuus pilasi hieman kokemusta. Tiettyjä sivujuonia olisi voinut myös karsia pois. Positiivinen yllätys kuitenkin.”
Jesse Raatikainen:
”Hyvä elokuva, joskin liian pitkä. Näyttelijät onnistuvat luomaan hahmoistaan ihmisiä ja elokuvaa saa kiittää rehellisyydestään ja realistisuuteen pyrkimisestä. Murteet eivät aina pysy luontevina, ja kuuluisat sitaatit tuntuvat paikoin kliseisiltä ja epäluontevilta. Kolmeen tuntiin mahtuu myös muutama päälleliimatun oloinen kohtaus, vaikka kaiken kaikkiaan elokuva pysyy kasassa mainiosti. Kuvaus ja musiikki on iskemätöntä ja erityisesti Eero Ahon, Samuli Vauramon, Jussi Vatasen ja Joonas Saartamon saumattomia roolitöitä kannattaa seurata. Tässä sotaa ei silotella tai glorifioida – ja hyvä niin.”
Tuntematon sotilas tulee ensi-iltaan 27. lokakuuta. Varsinainen ensi-ilta-arvio julkaistaan ensi viikolla.