Viaplaysta voi katsoa nyt elokuvan harhauttamisen mestarista – Margot Robbien kuitti näyttelijätähdelle takasi ehkä roolin leffassa

IMDb-arvosana on 6,6.

6.2.2021 05:30

Elisa Viihde Viaplayn valikoimassa on nyt rikoselokuva Focus (2015).

Nicky on harhautusten mestari, joka ryhtyy romanttiseen suhteeseen aloittelevan huijarin Jessin kanssa. Opettaessaan Jessille alan käytäntöjä Jess pääsee liian lähelle, ja Nicky lopettaa suhteen.

Näyttelijöinä nähdään Will Smith, Gerald McRaney, Margot Robbie, Adrian Martinez sekä Rodrigo Santoro. Ohjaajina toimivat John Requa ja Glenn Ficarra.

Robbielle tuli kiire hänen lomaillessaan Kroatiassa saarella. Hänelle soitettiin, että hänet halutaan koe-esiintymiseen, mutta aikataulu oli hyvin tiukka. Robbie joutui lähtemään hotellistaan 20 minuutissa ja ottamaan katamaraanin saarelta pois. Tämän jälkeen hän matkasi bussilla lentokentälle, odotti siellä kuusi tuntia, lensi Ranskaan ja sieltä kuudessa tunnissa New Yorkiin. Perillä hän huomasi matkatavaroidensa olevan hukassa.

Hän ehti kuitenkin ajoissa koe-esiintymiseen, sen sijaan Will Smith oli myöhässä – ja hän perusteli myöhästymistään sillä, että oli tulossa Queensista. Robbie kuittasi tähdelle: ”Ai niinkö? Minä tulin juuri kroatialaiselta saarelta ja olen ajoissa.” Robbie itse uskoo, että tokaisu ratkaisi roolin hänelle.

Lähde: IMDb

Lisää luettavaa