Vielä hetken Netflixissä: hulvaton ja härski komediahitti – ”ensimmäiset 45 minuuttia kuuluvat elokuvavuoden hauskimpiin”

Onnistuneen teinikomedian kerkeää vielä katsomaan.

11.2.2018 19:00

Superbad (2007) poistuu Netflixin valikoimasta 17. helmikuuta.

Hulvaton ja härski komediahitti kertoo eri paikkakunnille opiskelemaan lähtevistä teinikaveruksista, jotka yrittävät hankkia alkoholia kotibileisiin, jotta he voisivat tehdä vaikutuksen ihastuksiinsa.

Greg Mottolan ohjaaman elokuvan pääosissa nähdään Michael Cera, Jonah Hill, Christopher Mintz-Plasse, Bill Hader, Seth Rogen, Emma Stone ja Martha MacIsaac.

Episodin arviossa Superbadia kehuttiin, mutta elokuva sai kritiikkiä pituudesta ja siitä, että sen juoni ajautuu sivuraiteille.

”Tällaisenakin Superbad on varsin mainio komedia – ensimmäiset 45 minuuttia kuuluvat elokuvavuoden hauskimpiin – mutta se olisi voinut olla parempikin, jos se ei unohtaisi puolenvälin jälkeen varsinaista pääjuontaan ja jättäisi mainioita keskushenkilöitään pitkäksi aikaa sivurooleihin. Lähes kahden tunnin pituuden olisi luullut mahdollistavan loppupuolen reippaan tiivistämisen”, arviossa aikoinaan todettiin.

Katso traileri alta.

Lähde: Flixable

Lisää luettavaa