Vielä hetken Netflixissä: Kehutun rikostrilogian kolmas osa oudoksuttaa – näyttelijä sanoi, että tarkoituksena oli tehdä vain rahaa

Poistuu suoratoistopalvelun valikoimasta 29.12.2018.

27.12.2018 13:03

Netflixin valikoimassa on vielä hetken aikaa tarjolla Kummisetä osa III (1990).

Al Pacino palasi elokuvassa vanhaan rooliinsa 16 vuotta osan kaksi ilmestymisen jälkeen. Ohjaajanakin nähdään tuttu ja turvallinen Francis Ford Coppola – jokin ei silti ole entisellään.

Elokuva ei ole tunnelmaltaan lainkaan samanlainen kuin kaksi ensimmäistä osaa. Pacino näyttelee lähinnä itseään, eikä hän vaikuta enää lainkaan Michael Corleonelta. Toki asiaa voisi perustella sillä, että vuodet ovat tehneet tehtävänsä, mutta silti muutos tuntuu suurelta.

Tarinassa Corleone on pääsemässä irti mafiamenneisyydestään ja pyrkii kohti laillisia bisneksiä. Mutkia matkaan tuo Andy Garcian esittämä veljenpoika, joka rakastuu Corleonen tyttäreen. Muutenkaan hän ei ole parasta vävypoika-ainesta.

Kyseessä ei ole huono elokuva, mutta se jää kahden ensimmäisen osan varjoon. Näyttelijä Robert Duvall jättäytyi elokuvasta pois, koska ei suostunut huomattavasti huonompaan palkkatarjoukseen verrattuna Pacinoon. Hän perusteli toimiaan jälkeenpäin sillä, että ainut syy tehdä Kummisedälle jatko-osa kaikkien näiden vuosien jälkeen on raha.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia