Uskomatonta. Monet nykyiset tähdet ovat esiintyneet Star Wars -elokuvissa – monta yllätysnimeä!

Monta tuttua tähteä.

Asiaa ei moni ole tullut huomanneeksi, mutta Star Wars -elokuvissa on nähty yllättävän paljon nykyisiä tähtiä. Nimet pääsevät välillä jopa yllättämään.

The Wrap kokosi kaikki nimet yhteen, joista julkaisemme alla valikoidusti listan.

Treat Williams nähtiin Imperiumin vastaiskussa. Hän kävi tapaamassa kuvauksissa Carrie Fisheriä, yksi asia johti toiseen ja kohta hän olikin yksi kapinallisten maajoukkoja Hothissa.

 

Julian Glover muistetaan Imperiumin vastaiskusta AT-AT-pataljoonan komentajana. Hänellä on kuitenkin muistettava rooli myös Indiana Jones ja viimeinen ristiretki -leffassa. Hän oli se mies, joka joutui lopulta kokemaan loppunsa Graalin maljan kautta.

 

Keira Knightleykin on nähty Star Wars -leffassa. Hänellä oli rooli kuningatar Amidalan kaksoisolentona Pimeä uhka -elokuvassa.

 

Eipä uskoisi, mutta Dominic West on niin ikään nähty Pimeä uhka -elokuvassa. Hän esitti kuningattaren palatsikaartin sotilasta. West tunnetaan parhaiten The Wire -sarjan McNultyna. Viime vuosina hänen näyttelijänlahjojaan on voinut ihailla The Affair -sarjassa.

 

Ennen kuin Sofia Coppolasta tuli ohjaaja, hän teki pieniä näyttelijäkeikkoja. Yksi näistä oli Pimeä uhka -elokuvassa. Hän oli yksi kuningatar Amidalan palvelusneidoista.

 

Golden Globe -voittaja Sally Hawkins oli extrana Pimeä uhka -elokuvassa. Hän vilahti jättimäisessä lopun juhlintakohtauksessa.

 

Pimeä uhka -leffassa nähtiin myös Richard Armitage (kuvassa takana toinen oikealta). Hän on esittänyt muun muassa Hobitti-elokuvien Thorinia.

 

Rose Byrne on nähty Star Wars -prequeleiden jälkeen muun muassa X-Men-elokuvien Moira MacTaggerttina.

 

Hollywood-uran itselleen luonut Martin Csokas toimi ääninäyttelijänä Kloonien hyökkäys -elokuvassa.

 

Joel Edgerton esitti Luken setää Owen Larsia prequel-elokuvissa. Hän on luonut upean Hollywood-uran sen jälkeen. Hän kertoi Star Wars -roolinsa avanneen uran alkuvaiheessa paljon ovia, vaikka rooli oli pieni.

 

Hollywoodin monitaituri Simon Pegg teki cameon Unkar Pluttina The Force Awakens -elokuvassa.

 

Daniel Craig teki niin ikään cameon The Force Awakenissa. Hän esitti Iskujoukkojen sotilasta.

 

The Last Jedi -ohjaaja Rian Johnson ja tuottaja Ram Bergman esittivät  Kuolemantähden jättiläismäisen aseen operaattoreita Rogue One -elokuvassa.

 

Joseph Gordon-Levitt esitti The Last Jedi -elokuvassa ”Casino-planeetan” avaruusolentoa, joka oli varsin vihainen Finnin ja Rosen parkkeeraustyylistä.

 

Rogue One -ohjaaja Gareth Edwards esitti Vastarinnan sotilasta The Last Jedi -elokuvassa.

 

Clint Howardilla, Ron Howardin veljellä, oli rooli Solo: A Star Wars Story -elokuvassa. Hän esitti robottitaisteluiden vetäjää.

Lähde: The Wrap

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Vastaamalla näet muiden vastaukset.