Vielä hetken Yle Areenassa: Viiden tähden klassikkojännäri – kiellettiin aikoinaan Suomessa

IMDb-arvosana on 7,9.

31.8.2020 22:33

Yle Areenassa on vielä hetken aikaa katsottavana elokuva Mantshurian kandidaatti (1962).

Kylmän sodan jännäriklassikossa muutama sotavanki palaa Korean sodasta sankareina – aavistamatta että eräs heistä on aivopesty käskyä odottavaksi salamurhaajaksi. Pääosissa nähdään Frank Sinatra, Laurence Harvey, Janet Leigh ja Angela Lansbury. Ohjauksesta vastaa John Frankenheimer.

Leffa on jo siksikin mielenkiintoinen tapaus, että sitä on syytetty niin kommunistisesta kuin äärioikeistolaisestakin propagandasta. Se joutui Suomessa mustalle listalle vuonna 1963 ulkopoliittisista syistä. Yhdysvalloissakin se katosi syystä tai toisesta levityksestä 25 vuoden ajaksi. Suomessa elokuva sai ensi-iltansa lopulta vuonna 1989.

Elokuva poistuu Yle Areenasta kahden päivän kuluessa.

Lisää luettavaa