Viikonloppu ei tuonut ratkaisua – kiistelty leffa lunasti paikkansa vaikka väkisin

Viikonlopun kiinnostavin luku on tietysti Marja Pyykön ohjaaman Yösyötön pärjääminen ilman Finnkinon teattereita.

9.10.2017 15:27

Levittäjän ja teatteriketjun välisen kiistan ristituleen jääneelle Yösyötölle haalittiin vaihtoehtoisia esityspaikkoja varmaan hiki hatussa. Sitä esitettiin Helsingissä esimerkiksi Musiikkitalossa, joka yleensä on toiminut elokuvien areenana vain niihin liittyvien konserttien yhteydessä.

Mielikuvituksen käyttö ja vaivannäkö kuitenkin palkittiin. Lopputulos 24 900 katsojaa on olosuhteet huomioon ottaen hieno saavutus.

”Ilmaista mainosta” tuonut kiistely tuskin leffan suosioon on vaikuttanut. Petteri Summanen on edelleen suosittu esiintyjä, vaikka hän viime vuodet on keskittynyt teatteri- ja tuotantopuuhiin jättäen tv- ja elokuvaesiintymiset vähemmälle.

Hyvin todennäköistä kuitenkin on, että Finnkinon salien avulla Yösyöttö olisi kivunnut listan kärkeen. Näinpä viikonloppu ei vaikuttane pattitilanteeseen kumpaankaan suuntaan, kun molemmat osapuolet voivat perustellusti näyttää toiselle pitkää nenää.

Ykkösenä Suomessa – aivan kuten käytännössä lähes kaikkialla muuallakin, missä elokuva viikonloppuna avasi – oli Blade Runner 2049. Mutta koska se ei Pohjois-Amerikassa tienannut niin hyvin kuin oletettiin, on se jo julistettu taloudelliseksi flopiksi. 35 vuotta vanhan alkuperäisen Blade Runnerin fanit ovat sille siunauksensa antaneet, joten moraalinen voitto sentään tuli kotiin ja Denis Villeneuve onnistui säilyttämään kasvonsa.

Kärkitilasta kamppailleet juggernautit jättivät varjoonsa ranskalaiset taide-elokuvat, Cannes-johtaja Thierry Frémaux’n elokuvan uranuurtajista kertova restauroinnin ihme Lumière! sekä JR:n ja Angès Vardan tietaide-elokuva Kasvot, kylät. Ne keräsivät 247 ja 318 katsojaa, joilla ei lunastettu paikkaa viikonlopun 20 katsotuimman elokuvan joukosta.

Mielenkiintoista on havaita, että viime viikon kärkileffoista pahimmin otti turpiinsa toimintakomedia Kingsman: Kultainen kehä. Yösyöttö ei vaikuttanut esimerkiksi Ikitien tilanteeseen, vaan se porskuttaa edelleen vahvasti matkalla kohti 100 000 katsojan haamurajaa.

Vaikka Yösyöttöä ei siis Finnkinon teattereissa nähty, johti kahden uuden ja mielenkiintoisen elokuvan saapuminen ohjelmistoon koko maan katsojalukuihin todella piristävästi. Katsojia oli edelliseen viikonloppuun verrattuna liikkeellä peräti 34 prosenttia enemmän. On mielenkiintoista seurata miten tilanne vaikuttaa katsojalukuihin pitemmän päälle – vai vaikuttaako se.

Ensi viikonloppuna teattereihin saapuu nimittäin huikeat kahdeksan uutta elokuvaa, mutta mitään niistä ei voi pitää suoranaisena kilpailijana tuoreelle kärkikaksikolle. Itse asiassa Yösyöttö saa nauttia tilanteesta kolmen viikonlopun päähän, jolloin teattereihin saapuu vain kotimaisia elokuvia katsovien mielenkiinnon vievä uusi Tuntematon sotilas.

Top 20 Suomen katsotuimmat elokuvat 6.–8.10.2017

1 (–) Blade Runner 2049 33 901 katsojaa (kokonaiskatsojat 33 901)
2 (–) Yösyöttö 24 900 (26 070)
3 (4) Ikitie 8 785 (89 052)
4 (1) Se 8 023 (159 869)
5 (2) LEGO Ninjago -elokuva 8 016 (50 721)
6 (5) Napapiirin sankarit 3 7 006 (242 172)
7 (3) Kingsman: Kultainen kehä 6 896 (51 047)
8 (6) Victoria & Abdul 3 315 (13 052)
9 (7) Saamelaisveri 1 711 (6 844)
10 (9) American Made 1 620 (26 237)
11 (11) Itse ilkimys 3 1 567 (320 049)
12 (8) Emoji-elokuva 1 533 (69 081)
13 (10) Autot 3 1 260 (160 253)
14 (13) Bigfoot – Isojalan poika 1 087 (21 051)
15 (14) mother! 823 (11 989)
16 (12) Rendel 670 (9 193)
17 (15) The Big Sick 620 (2 778)
18 (16) Dunkirk 399 (116 129)
19 > Pirates of the Caribbean: Salazar’s Revenge 343 (307 304)
20 (19) Miami 320 (53 849)

Lähde: Filmikamari

 

Lisää luettavaa