Walking Dead -tähden uusi haaste – vastanäyttelijänä karmiva nukkepoika

21.2.2016 10:00

Näyteltyään seitsemän tuotantokautta zombi-maailmanlopun selviytyjä Maggie Greeneä tv-sarjassa The Walking Dead Lauren Cohan ei olisi uskonut näyttelevänsä seuraavaksi kauhuelokuvassa.

– Etsin jotain rentouttavaa ja romanttista, Cohan sanoo. – Mutta kun aloin lukea The Boyn käsikirjoitusta, en voinut lopettaa. Olin kauhuissani ja ilahtunut alusta loppuun ja siltä minusta tuntui kuvauksissakin. Gretan valtava matka viehätti minua. Outo työjärjestely oli viimeinen asia mitä Greta odotti, mutta kun hän tajuaa saavansa valtavasti rahaa vain mukana leikkimisestä, hän miettii miksi ei? Mutta hän hermostuu, kun outoja asioita alkaa tapahtua. Elokuva käy koko ajan pelottavammaksi, ja toivon yleisön olevan yhtä kauhuissaan kuin minä olin lukiessani.

The Boy -elokuvan tekijät olivat innoissaan Cohanin lähestyttävyydestä.

– Hänen synnynnäinen ihastuttavuutensa tekee hänestä hahmon, jota yleisö kannustaa, huomauttaa tuotantoyhtiön johtohahmo Richard Wright.

– Hänelle ei halua tapahtuvan mitään. Kun näemme Gretan jumissa vanhassa pelottavassa talossa oudon nuken kanssa selittämättömien asioiden tapahtuessa hänen ympärillään, tiedämme hänen olevan vaarassa ennen kuin hän tietää sen itse. Pelkäämme hänen puolestaan, mikä on juuri se tunnelma minkä halusimme luoda, Wright määrittelee.

The Walking Dead on jo tehnyt Cohanista tutun kasvon, ja The Boy tuo hänen vetovoimaansa valkokankaalle. Tuottaja Gary Lucchesin sanoin omistautuminen ja sitoutuminen tekivät Cohanista ryhmän kovimmin työskentelevän henkilön.

– Hän oli silti ystävällinen ja huolehtiva. Hänen kanssaan on todella hauska työskennellä, Lucchesi kehuu.

Ohjaaja ja tähti tulivat toimeen alusta asti.

– Lauren on täydellinen rooliin joka tavalla, sanoo ohjaaja William Brent Bell. – Tuntui kun olisin tuntenut hänet koko ikäni mikä oli hyvä, sillä Greta on lähes joka kohtauksessa. Lauren ei epäröinyt koskaan, hän oli valmis 20 ottoon, jos pyysin.

Cohan oli yhtä vaikuttunut Bellin lähestymistavasta kuvauksissa.
THE BOY
– Brentillä oli selvä ajatus tarinasta. Olimme täysin samaa mieltä siitä miten Gretan tulee suhtautua Brahmsiin. Heidän kahdenkeskeiset hetkensä ovat oikeasti aika liikuttavia ja koskettavia. Se toi Brahmsin eloon mikä oli tärkeää, sillä hänhän oli elokuvan nimikkohahmo, Cohan sanoo.

Parhaillaan uudessa Amazon-sarjassa The Man in the High Castle näyttelevä Rupert Evans on The Boyn Malcolm, paikallinen ruokalähetti, josta tulee Gretan ainoa ystävä ja liittolainen uudessa kodissa.

– Kun Rupert koeluki Laurenin kanssa, heillä oli välitön yhteys, Bell sanoo. – Se oli olennaista, sillä Gretasta ja Malcolmista tulee läheiset tosi äkkiä, koska Gretalla ei ole muitakaan kenen puoleen kääntyä. Malcolm kertoo Gretalle tämän työnantajista ja Brahmsista paljon taustoittavia. Rupertin hahmolla on vastuu tarinan selkeyttämisestä.

– Malcolm toimii turvapaikkana ja järjen äänenä Gretalle, jonka täytyy tottua uuteen ympäristöön ja epätavalliseen tilanteeseen nopeasti, Cohan selittää.

– Kaksi ventovierasta kohtaa odottamattomassa tilanteessa. Kun he todistavat yhdessä talossa tapahtuvia outoja asioita, heidän välilleen tulee vahva side, Cohan kertoo.

Ympäristö ja tunnelma ovat olennaisia elokuvan maailman luomiseksi, mutta tärkeintä kaikista oli kuitenkin Brahms.

– Meidän täytyi saada nukesta juuri oikeanlainen, sanoo tuottaja Tom Rosenberg. – Sen täytyi olla kuin elävä ja juuri oikean kokoinen. Pelottava mutta samalla miellyttävä. Kävimme läpi paljon vaihtoehtoja ennenkuin saimme siitä oikeanlaisen.

Inspiraatio Brahmsin ulkonäköön tuli pojalta, joka esittää pariskunnan poikaa valokuvissa ja maalauksissa.

Jett [Klyne] oli juuri sen näköinen kuin nukesta halusimme, ohjaaja Bell sanoo. – Hän on suloinen pieni poika, mutta hän saa uskomaan voivansa muuttua pahaksi koska tahansa.

Todd Masters, yksi Hollywoodin kehutuimmista maskeeraajista, valmisti Brahms-nuken. Ihon materiaali ja sävy, hiukset, silmien väri ja ilme päätettiin vasta pitkällä suunnitteluvaiheessa.

– Brahms on avainroolissa, sanoo Emmynkin voittanut meikkitaiteilija. – Kaikki näyttelijät valittiin tietyistä syistä ja niin myös hänet. Saimme aikaan eläväisen, realistisen hahmon, joka yhdessä kohtauksessa on kuin oikea lapsi ja toisessa ilmiselvä nukke.

Bellin mukaan tavoite oli luoda idealisoitu versio oikeasta pojasta.

– Todd aloitti pään suunnittelusta, ohjaaja sanoo. – Hän keskittyi tekemään enkelimäisen pienen pojan, jolla kuitenkin on epämiellyttävä katse.

– Emme halunneet yliampuvan pelottavaa nukkea, kuten Chucky tai Annabelle, lisää Wright. –Hän on viaton ja lapsenkasvoinen kunnes valon suunta muuttuu hiukan ja hän näyttää siltä kuin tahtoisi tappaa sinut. Siihen on muutamia keinoja: hampaat ja piilolinssit joilla vääristimme silmiä. Lopussa tajusimme, että pystyimme tekemään todella paljon jo pelkällä valolla, tunnelmalla ja vaatteilla. Ja sillä miten muut näyttelijät reagoivat nukkeen.

Brahms saattaa näyttää nätiltä posliininukelta, mutta todellisuudessa se on monimutkainen veistos.

– Teimme kasvoista ja vartalosta lukuisia versioita kunnes tajusimme mitä kaipasimme, sanoo Masters.

– Hänen kasvonsa antoivat kuvaaja Daniel Pearlille mahdollisuuden luoda ilmeitä ja mielentiloja valojen avulla. Teimme kasvoihin muotoja, jotka valon tullessa tietystä suunnasta maalaavat kasvoille ilmeitä. Idea oli tehdä siitä mahdollisimman neutraali, mutta välillä lisätä siihen varjojen avulla pienen pieni muutos.

Toimittanut Ida Suomalainen
Haastattelut ja kuvat Lakeshore Entertainment

Lisää luettavaa