Wonder Woman 1984 ei ole jatko-osa Wonder Womanille – ”Se on kokonaan erilainen tarina”

Luvassa on Bond-tyyliin itsenäinen elokuva.

Wonder Woman 1984 ei ole jatko-osa Wonder Womanille, toteaa elokuvan tuottaja Charles Roven.

Roven kertoi Vulture-sivuston haastattelussa, että ohjaaja Patty Jenkins ei pidä elokuvaa jatko-osana, vaikka kyseessä onkin toinen osa Wonder Womanin omassa elokuvasarjassa.

– Hän (Jenkins) oli päättäväinen, että tämän elokuvan pitää olla seuraava versio Wonder Womanista eikä jatko-osa. Ja sen hän on ehdottomasti tehnyt. Se on kokonaan uusi ajanjakso, ja saat käsityksen siitä, mitä Diana/Wonder Woman on tehnyt välissä olleilla vuosina. Mutta se on kokonaan erilainen tarina, jonka kerromme. Vaikka siinä on paljon samoja tunteellisia asioita, paljon huumoria, paljon rohkeaa toimintaa, se myös riipaisee sydämestä, Roven kuvaili.

Vulturen lähde myös kertoi Jenkinsin haluavan, että Wonder Woman 1984 on itsenäinen elokuva samalla tavalla kuin Bond- ja Indiana Jones -elokuvat ovat. Eli kyseessä ei ole jatkuva tarina, jonka kertomiseen menisi monta elokuvaa.

Nimensä mukaisesti Wonder Woman 1984 sijoittuu 1980-luvulle. Gal Gadot ja Chris Pine uusivat roolinsa Wonder Womanista.

Wonder Woman 1984 saa ensi-iltansa kesäkuussa 2020.

Lähde: Vulture

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Vastaamalla näet muiden vastaukset.