Ylisuorittajat tunkevat neljän vuoden biletyksen yhteen iltaan – tältä näyttää Olivia Wilden räävitön Booksmart

Näyttelijänä tunnetun Wilden debyyttiohjaus on kerännyt kehuja.

12.3.2019 10:55

Olivia Wilden ohjaamasta Booksmart-elokuvasta on julkaistu traileri.

Emily Halpernin, Sarah Haskinsin, Susanna Fogelin ja Katie Silbermanin käsikirjoittama komedia kertoo kahdesta opintoihinsa keskittyneestä tytöstä, jotka lukion viimeisenä iltana päättävät vihdoin todistaa kaikille olevansa hauskoja. Niinpä heidän täytyy tunkea viimeisen neljän väliin jääneet bileet yhteen ikimuistoiseen iltaan.

SXSW-festivaaleilla ylistetyn elokuvan pääosissa nähdään Kaitlyn Dever ja Beanie Feldstein. Muissa rooleissa esiintyvät mm. Jessica Williams, Billie Lourd, Jason Sudeikis, Lisa Kudrow ja Will Forte.

Lisää luettavaa