Zombisarja The Walking Deadin yllätys: Sarjan alkusuosikki tekee paluun tulevalla kaudella!

Sarjan luonteesta johtuen hahmoja poistuu The Walking Dead -sarjasta tasaiseen tahtiin, mutta pian yksi hahmo tekee yllätyspaluun.

19.6.2018 11:01

Amerikkalaisen AMC-kaapelikanavan suosittu zombisarja The Walking Dead on keskellä suurta myllerryskautta.

Paraikaa kuvattava 9. tuotantokausi tuo todennäköisesti mukanaan monta muutosta. Päätähti Andrew Lincolnin huhutaan poistuvan sarjasta kauden ensimmäisen puolikkaan jälkeen, ja toinen päätähti Lauren Cohan poistunee sarjasta, sillä hänen uusi sarjansa Whiskey Cavalier aloittaa piakkoin kuvaukset.

Pari päivää sitten sarjan fanien keskuudessa alkoi kulkea huhuja vanhan tutun hahmon palaamisesta sarjaan, sillä sarjasta 2. kauden loppupuolella poistunut Jon Bernthal (The Punisher) nähtiin hengaamassa The Walking Deadin kuvauksissa. Bernthalin esittämä Shane oli Rickin (Lincoln) hyvä ystävä sarjan alussa mutta kohtasi oman loppunsa erimielisyyksien jälkeen. Bernthalin hahmo on nähty sarjan 3. kaudella yhdessä jaksossa osana Rickin mielikuvitusta.

Tv-sivusto TVLine kertoo nyt Bernthalin kuvaavan oikeastikin 9. kautta, ja hänet nähdään TVLinen mukaan yhdessä jaksossa. Bernthalin hahmon oletetaan jälleen esiintyvän osana jonkinlaista uni- tai takaumajaksoa.

 

Lähde: TVLine.

Lisää luettavaa