Tanska vuonna 1945. Toisen maailmansodan lähestyessä vääjäämätöntä loppuaan joukko saksalaisia sotavankeja on saanut melko hyytävän tehtävän. Tiukan tanskalaiskersantti Carl Rasmussenin (Roland Møller) valvonnassa heidän odotetaan neutraloivan ja poistavan tuhansia Tanskan länsirannikolle asennettuja saksalaisia maamiinoja.
Miksi kukaan haluaisi asua Yhdysvalloissa? Maassa, joka kuluttaa lähes 60 prosenttia verotuloistaan superarmeijan ylläpitämiseen mutta vähät välittää kansalaistensa hyvinvoinnista, koulutuksesta, terveydenhuollosta ja niin edelleen. Tätä miettii myös Michael Moore, joka kiertää uudessa dokumentissaan ympäri Eurooppaa pohtimassa, miksi asiat ovat vanhalla mantereella niin paljon paremmin.
Australialaisen Jocelyn Moorhousen edellinen ohjaustyö on niinkin pitkän ajan takaa kuin vuodelta 1997. 18 vuotta sitten ensi-iltansa saanut Sydänmailla (A Thousand Acres) perustui löyhästi Shakespearen Kuningas Leariin ja sitä voi verrata The Dressmakeriin siinä mielessä, että kummassakin elokuvassa loistavat vahvat näyttelijättäret. Sydänmailla-elokuvassa nähdään Michelle Pfeiffer sekä Jessica Lange ja The Dressmakerissa Kate Winslet sekä Judy Davis.
Veteraaninäyttelijä Kirin Kikin esittämä Tokue saattaa olla 76-vuotias, mutta hänen energiansa on tarttuvaa. Eräänä päivänä hän ilmestyy vakavan Sentaron (Mystery Trainin Masatoshi Nagase) puotiin ja hakee entiseltä vangilta myymäläapulaisen virkaa. Sentaro tekee dorayakia – pieniä pyöreitä pannukakkuja aniksi kutsutun makean punaisen paputahnan kera. Tokuen vakuutteluista huolimatta Sentaro kieltäytyy pitäen tätä liian hauraana. Kunnes hän maistaa naisen uskomatonta ania, jota tämä on valmistanut itse jo 50 vuotta.
Ilya Naishuller jätti viimein jäähyväiset venäläiselle indie rock -skenelle ja todisti, että elokuvakin voi kärsiä diagnosoimattomasta ADHD:stä. Hänen väkivaltaisessa esikoiselokuvassaan on enemmän energiaa kuin Red Bullia litkineessä Chev Cheliosissa. Ystävän neuvo: popcornin sijaan teatteriin kanattaa ottaa matkapahoinvointitabletteja – tai paperipussi.
Suffrageteiksi kutsutut ensimmäisen aallon feministit ajoivat naisasiaa yhteenottoja pelkäämättä ja rajuimmillaan henkensä kaupalla. Brittinaisten äänioikeustaistelua kuvaava Suffragette on tärkeä ja hiljentävä elokuva, joka kärsii epätasaisesta toteutuksesta.
Eräässä Mustang-elokuvan alkukohtauksista sisukas Lale-tyttö (Günes Sensoy) huutaa juoruilevalle naapurille: ”Antavatko paskanväriset vaatteesi sinulle oikeuden tuomita?”. Esiteini-ikäinen Lale on sisarussarjansa nuorimmainen, ja häntä turkkilaisohjaaja Deniz Gamze Ergüven käyttää esikoiselokuvansa todistajana, sen silminä ja korvina.
Kun naamioitunut hiippari lorauttaa outoa litkua Tarton juomaveteen, alkavat aikuiset käyttäytyä kuin lapset. Soppalinnan kaupunginosassa riehuu suoranainen epidemia. Pormestari uittaa paperiveneitä lätäkössä, opettajat käyvät hippasille ja äiti vaatii päästä potalle. Aikuiset voi pelastaa vain neljän ystävyksen perustama etsiväkerho, Soppalinnan salaseura, joka etsii vastalääkettä vanhan muistikirjan arvoituksia ratkomalla.
Vietettyään yli vuoden leikkaamalla keskeistä mestariteostaan The Tree of Life (2011) Terrence Malick yllätti kaikki julkaisemalla heti perään uuden elokuvan To the Wonder (2012). Kävi ilmi, että uskomattoman luomispuuskan saanut Malick oli kuvannut kaikessa hiljaisuudessa perätysten peräti neljä uutta elokuvaa. Niiden joukossa on jo muutaman ennakkoon vuodetun kuvan perusteella ällistyttävältä vaikuttava kosminen dokumentti Voyage of Time, jota odotetaan tämän vuoden Cannesin elokuvajuhlille.
Entinen FBI:n tutkija Ray Kasten (Chiwetel Ejiofor) on jämähtänyt New York Mets -joukkueen turvatoimiin, kun hän sattumalta törmää tietoon, joka herättää menneisyyden nukkuneita haamuja. Vakuuttuneena siitä, että on vihdoin löytänyt kauan kadoksissa olleen epäillyn vuonna 2002 tapahtuneeseen seksuaalimurhaan, Kasten yrittää värvätä apuun vanhan työtoverinsa: piirisyyttäjä Claire Sloanin (Nicole Kidman), johon on edelleen ihastunut, ja tutkijakollega Jess Cobbin (Julia Roberts). Vähemmän yllättäen kaikki eivät ole innokkaita palaamaan ajassa taaksepäin.
Jo Suburran alkukohtaus lupaa, että tulossa on jotain suurta ja järisyttävää. Vatikaanin uumeniin päässyt kamera kuvaa takaapäin hauraanoloista paavia, joka pyytää nuorta pappia kumartumaan kuiskausetäisyydelle. Katolisen kirkon päämiehen sanat saavat nuorukaisen pahasti tolaltaan. Pian tämän jälkeen kuvaan ilmestyy päivämäärä sekä pahaenteinen teksti ”7 päivää kaaokseen”.
