Valmistusvuosi: 2015

A Bigger Splash

Luca Guadignino ottaa lähtökohdakseen vuoden 1969 Alain Delon -elokuvan Vaarallinen loma ja saa aikaiseksi ensimmäisen maailman ongelmia. Koomikko Louis C.K:n määritelmän mukaan ne kertovat elämän olevan niin upeaa, että on itse keksittävää ongelmia, jotta voisi olla jostain tolaltaan.

Anomalisa

Anomalisa on omalaatuinen, eksentrinen ja emotionaalisesti hirveän älykäs kertomus keski-ikäisestä miehestä, joka on surullinen ja yksin. Päähenkilöä ei ole täysin hedelmätöntä lukea yhtenä Charlie Kaufmanin monista elokuvallisista alter egoista. Sillä erotuksella, että Anomalisa ei pyöri luovaa työtään tuskailevan Tekijän, vaan valjulle uralle ja ydinperheelle elämänsä luovuttaneen Ottajan ympärillä.

Son of Saul

Harvoin elokuva vie mukanaan yhtä intensiivisesti kuin Cannesin viime vuoden Grand Prix -voittaja. Cannesin jälkeen sama teos on voittanut myös parhaan vieraskielisen elokuvan Golden Globen ja vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnon.

Siskokset

Akimi Yoshidan manga Umimachi Diary edustaa japanilaisen sarjakuvan josei-genreä. Nuorille naisille suunnattu josei kuvaa usein arkipäiväistä elämänmenoa ja romansseja. Niin tekee myös Yoshidan sarjakuvaan perustuva elokuva Siskokset, kiireetön kasvukertomus ja perhetarina hieman Pikku naisten ja Jumalaisten jajasiskojen hengessä.

Room

Pieni Jack-poika (uusi tulokas Jacob Tremblay) asuu Huoneessa yhdessä Äidin (Brie Larson) kanssa. Jack ei ymmärrä, että pieni tila, jota hän pitää kotina, on myös selli – lukittu ja äänieristetty vaja, jossa Vanha Nick (Sean Bridgers) on pitänyt pojan äitiä vankina ja raiskannut tätä toistuvasti seitsemän vuoden ajan. Äiti tekee parhaansa suojatakseen lasta elämän kovilta realiteeteilta, mutta ponnisteluista huolimatta pahuus ei ikinä ole kaukana. Se saapuu yöllä ja saa sängyn natisemaan. Jackin viisivuotissyntymäpäivien aikaan on selvää, ettei Äiti pysty pitämään kulisseja pystyssä enää kovin kauan.

The Big Short

Pitäisi varmaan hieman huolestua, kun huomaa jännittävänsä talousromahduksen merkit havainneiden ja sen kustannuksella rahallista hyötyä havittelevien kyynisten, numerot ihmiskohtaloiden edelle asettavien, ahneiden ja muutenkin luonteeltaan epämiellyttävien hyypiöiden puolesta. Positiiviset roolimallit ovat kuitenkin vähissä vuonna 2007 Yhdysvaltojen asuntolainamarkkinoilta vyöryneen maailmanlaajuisen laman taustoja valottavassa, aihepiiriin nähden yllättävän hauskassa draamassa The Big Short.

Carol

Kahden naisen välisestä rakkaudesta on tehty aiemminkin hienoja elokuvia (mm. Bound, High Art, When Night is Falling), mutta niistä vain harva, jos yksikään, yltää samalle tasolle kuin Todd Haynesin mestarillinen Carol. Viime vuonna syystäkin Cannesin festivaalin ylistetyin elokuva on yksinkertaisesti täydellinen saavutus: täyteläinen, herkkä, älykäs, syvällinen ja järisyttävän aistikas tulkinta kielletyistä tunteista ja niiden hyväksymisen vapauttavasta voimasta.

Deathgasm

Uusiseelantilaiset genre-elokuvantekijät osaavat totisesti hommansa. Peter Jacksonin Braindead ja Bad Taste ovat jo todellisia kulttiklassikoita. Viime vuonna sai ensi-iltansa hykerryttävän hauska Jemaine Clementin ja Taika Waititin yötäkin mustempi satiiri What We Do in the Shadows, josta muodostui niin suuri hitti, että se on jo saamassa jatkoa.

Alvin ja pikkuoravat: Reissussa

Laulavien pikkuoravien uudessa elokuvassa oravien isähahmo Dave (Jason Lee) on löytänyt itselleen tyttöystävän, Samanthan (Kimberly Williams-Paisley). Alvin, Tero ja Simo pitävät naisesta heti, mutta Samanthan poika Miles (Josh Green) osoittautuu oikeaksi kiusankappaleeksi. Oravien löytäessä Daven tavaroista kihlasormuksen, Miles saa heidät uskomaan Daven hylkäävän heidät jos kihlaus toteutuu. Vaikka ei hylkäisikään, niin kosinnan seurauksena he saisivat Milesin velipuolekseen joten se on estettävä. Pojat päättelevät kihlauksen tapahtuvan juhlissa pariskunnan yhteisellä matkalla Miamissa. Heillä on siis kolme päivää aikaa matkustaa Daven perään estämään hänen aikeensa, eikä heitä jahtaava lentopoliisi ainakaan helpota asiaa.

Tanskalainen tyttö

Einar ja Gerda Wegener elävät 1920-luvun puolivälissä Kööpenhaminassa, ja maailma tuntuu olevan täynnä iloa, toivoa ja kauneutta taakse jääneen suursodan jälkeen. Wegenerit ovat kumpikin taiteilijoita, ja taidemaailma arvostaa varsinkin Einarin maisemakuvia. Gerda ei tahdo saada töitään gallerioihin, ja hän joutuu tyytymään tekemään kaupallisia muotokuvia. Se ei häiritse rakastavan avioparin auvoa.