Etsi
Alkuperäiset videopelit ovat todella suosittuja.
Saapa nähdä miten sarja onnistuu.
Marraskuussa ensi-iltansa saava Robin Hood on jo ties kuinka mones tutun sukkahoususankarin leffasovitus.
Pitkä loppiaisviikonloppu käynnistyi jääkylmällä perjantailla, mutta se ei suomalaisia elokuvissakävijöitä haitannut toisin kuin Yhdysvalloissa. Siellä tosin taisi olla kyseessä hieman rankemmat myräkät. Joka tapauksessa täällä uuden vuoden viikonlopun jo reippaat kävijäluvut paranivat nyt vielä yli viidenneksellä.
Legendan mukaan jouluyönä eläimet saavat puheen lahjan. Oli niin tai ei, niin uutena vuotena ne ainakin laulavat. Star Wars -tarina Rogue One sai luovuttaa ykkössijansa Sing-animaation sikadiivoille.
Vuoden viimeisen elokuvaviikon tarjonnasta mikään ei oikein kelvannut Episodin krantulle Toimituksen suosikit -kaartille. Silti yksi elokuvista oli saanut ”virallisessa” arviossa peräti viisi tähteä – mitä ihmettä tapahtui?
Star Wars -tuotanto Rogue One ja koko perheen animaatio Sing hallitsivat Yhdysvaltain lippukassoja joulunpyhien aikana. Pelileffa Assassin’s Creed sen sijaan floppasi.
Suosittuihin videopeleihin perustuva Assassin’s Creed näytettiin New Yorkissa muutamille onnekkaille faneille.
On siinä kyllä nimekäs näyttelijäkaarti: Michael Fassbender, Marion Cotillard, Jeremy Irons, Brendan Gleeson, Charlotte Rampling ja muut tyypit. Tähdet ovat tosiaankin sekvenssissä auringon, kuun ja Nibirun kanssa.
Toimintaa, scifiä ja seikkailua on luvassa suosittuun videopeliin perustuvassa elokuvassa.
Ubisoftin pomon mukaan elokuva on markkinointia pelimyyntiä varten.
Ubisoftin luoma Assassin’s Creed -pelisarja on supersuosittu. Olikin vain ajan kysymys, että peli saa oman elokuva-adaptaationsa.