Stefan Jarl teki vuonna 1983 dokumenttielokuvan Naturens hämnd (Luonnon kosto), joka käsitteli ihmisen ja luonnon välistä kamppailua. 30 vuotta myöhemmin hän palaa aiheeseen dokumentillaan Alistuminen, joka käsittelee kemikaaleissa kyllästettyä nyky-yhteiskuntaamme.
Toisen maailmansodan aikana kemikaaleja käytettiin miljoona tonnia vuodessa, kun nykyään kulutus on 500 miljoonan tonnin vuositasoa. Kemianteollisuus kasvaa kaikista teollisuusaloista nopeimmin maailmassa, mutta kaikkia sen vaikutuksia ei ole vaivauduttu tutkimaan tai tiedottamaan niistä ihmisille.
Jarl testauttaa elokuvassa oman verensä kemikaalipitoisuudet, ja tulokset ovat huolestuttavia. Ohjaaja keskustelee elokuvan aikana verensä pitoisuuksista Tukholman yliopiston professorin Åke Bergmanin kanssa. Lisäksi hän haastatteli elokuvaa varten 23 alan professoria, jotka antoivat asiantuntevat mielipiteensä kemikaalien vaikutuksesta luontoon ja meihin ihmisiin. Ei liene yllättävää, että tulokset eivät olleet kovin positiivisia.
Reaktio ympäristön ja luonnon tuhoa käsitteleviin dokumentteihin on usein turhautuneen raivostunut. Niiden aiheuttama reaktio ei kuitenkaan yleensä tuota suuria muutoksia arkielämän käyttäytymiseen, mikä lienee inspiroinut Jarlin elokuvan otsikon. Turhautuminen johtuu osittain siitä, että tässäkin asiassa voimat ovat eivät pelkästään yhteiskunnan-, vaan maailmanlaajuisia. Mutta on myös hyvä, että tällaisia aiheita ei pelätä käsitellä julkisesti. Tämäkin elokuva saa katsomaan kaikkia asunnon täyttäviä tavaroita, materiaaleja ja kemikaaleja eri tavalla kuin aiemmin.
Jarl antaa dokumentissaan eksperttien puhua aiheesta pelkistetysti ja tietävästi. Ainoa suurempi taiteellinen väliintulo ovat otteet Kafkan Muodonmuutos-kirjasta, jotka ovat kai lähes pakollisia kun tämäntyylistä aihepiiriä käsittelee. Vaikuttavuutta lisää dokumentissa esiintyvä näyttelijätär Eva Röse, joka on raskaana kun hänenkin veriarvot testataan. On lohdutonta katsella kuinka uuden vauvan äiti saa kuulla, että hän on välittänyt lapselleen lukemattomia eri kemikaaleja, jotka eivät tule poistumaan elimistöstä tämän elinaikana.
Näyttelijätär kieltäytyykin kuulemasta enempää tuloksistaan, koska sanojensa mukaan peli on jo menetetty. Yksilön kohdalla tietämättömyys voi olla autuasta, mutta on hienoa, että Jarl on ottanut asian esille laajempana ilmiönä ja vankalta tieteelliseltä pohjalta.