Hyperaktiivisia animoituja oravia kannattaa katsella todella tarkkaan sillä paljon muuta annettavaa elokuvalla ei olekaan. Tulee Tikua ja Takua ikävä.
Kun eteen heitetään valkokankaallinen pikkuoravien laulua, noloja tilanteita ja galleria sarjakuvahahmoja lihallisessa muodossa, ei itku ole kovin kaukana.
Dave on yksin asuva poikamies, jonka säveltäjän ura saa punaista korttia. Alvin, Simo ja Tero ovat taas animoituja oravan poikasia, jotka laittavat Daven elämän uuteen suuntaan niin kämpän sisustuksen, naisasioiden kuin musahommien osalta, mutta lähtevät lopulta Ian-sedän tenavatähdiksi.
Pikkuoravat ovat suloisia ja jotkut lauluosuudet melkein svengaavia, mutta siihen hauskuus jääkin. Tuntuu kuin elokuvan teossa ei olisi keskitytty oikein mihinkään osa-alueeseen. Alvin kavereineen on ollut huomion keskipisteenä kaiken muun jäädessä tietokoneiden ylikuumenemisen alle. Animaatiojyrsijöiden ja muun kuvan yhteiselo ei häiritse, mutta elokuvan olisi ehkä kuitenkin pelastanut, edes yhden tähden verran, sen toteuttaminen kokonaan animoiden. Nyt tietokoneoravien sekoilu keskellä surullisen surkeaa komediaa on vain käsittämätöntä katseltavaa.