Annabelle Comes Home

GENRE ENSI-ILTA 26.06.2019 TÄHDET

Veretön ja hölmö Kirottuversumin uusin tulokas on sympaattinen pelottelu, joka naurattaa myös tarkoituksella ja onnistuu jopa rakentamaan tunnelmallisia kohtauksia.

Annabelle Comes Home on jo kolmas demonisen Annabelle-nuken oma elokuva. Elokuvat sijoittuvat niin sanottuun Kirottuversumiin, jonka Aquamanin ja Saw-kauhuleffan tehnyt James Wan on luonut. Jo seitsemän elokuvaa sisältävä elokuvauniversumi on kaikkien aikojen tuottoisin kauhufranchise (yli 1,6 miljardia dollaria) – ja jatkoa seuraa aivan yhtä varmasti kuin demoneita ja räyhähenkiä maailmassa riittää.

Elokuva sijoittuu vuoteen 1971, eli samaan vuoteen kuin Kirottuversumin aloittanut Kirottu-elokuva. Ed (Patrick Wilson) ja Lorraine Warren (Vera Farmiga) ovat vain muutamaa vuotta aikaisemmin tuoneet nuken kotinsa suojiin ensimmäisen Annabelle-leffan karmeiden tapahtumien jälkeen.

Itse asiassa Ed ja Lorraine lähtevät Annabelle Comes Homen alussa selvittämään ensimmäisen Kirottu-elokuvan tapahtumia jättäen tyttärensä Judyn (Mckenna Grace) ja lapsenvahti Mary Ellenin (Madison Iseman) kotiin kahdestaan. Lapsenvahti on ihan normaali teini, joten tietenkin paikalle änkeävät myös kaveri Daniela (Katie Sarife) sekä Mary Ellenin poikaystäväkandidaatti Bob (Michael Cimino).

Sattuma (vai saatanallinen voima?) järjestää tapahtumat niin, että Annabelle pääsee ulos lasivankilastaan. Yllättäen kukaan ei ole enää turvassa. Yöhön manifestoituu vaikka minkälaisia öttimönkiäisiä ja karvaturilaita, joille voi tehdä omat spinoff-elokuvansa, kunhan Wanin tuotantoyhtiön Atomic Monsterin sometiimi on selvittänyt, kuiskaillaanko näistä uusista örreistä tarpeeksi.

Parin vuoden takaisen Stephen Kingin Sen ja sen tulevan jatko-osan sekä kaikki Annabellet ja Nunnan käsikirjoittanut Gary Dauberman osoittaa kykynsä myös kameran takana. Miekkosen debyyttiohjaus on yllättävän tunnelmallinen, vaikka tällä kertaa hänen kässärinsä on todella pöljä – tai se on oikeastaan niin typerä, että leffan tapahtumille nauraa ääneen aivan väärissä kohdissa. Noh, ovat ne muutamat vitsitkin ihan hauskoja. Pakolliset böö-kohtaukset voi ennakoida jo minuuttikaupalla etukäteen, joten ei elokuva oikeastaan onnistu edes pelottamaan.

Elokuvan suurimmat ansiot ovat sen sympaattisuudessa. Nuoret näyttelijät vievät roolinsa kotiin kunnialla. Raina on myös todella hyvän näköinen, vaikkakin välillä hieman halvan oloinen. Elokuvassa on kuitenkin tietynlaista nostalgista lämpöä. Se on tehty samassa hengessä kuin 80- ja 90-luvun täysin idioottimaiset b-luokan teinislasherit. Mitä tekee tarinalla, kun voi sen sijaan kuvata sarjan kauheita tapahtumia?

Annabelle 3 on viihdyttävä ja hyvin tehty teinikauhuleffa, jonka voi katsoa hyvillä mielin, mikäli infernaalinen hellekupoli, verta imevät demoni-itikat tai saatanallinen aurinkotuuli piinaavat liikaa. Se on Annabelle: Creationin kanssa onnistunein Kirottu-spinoff. Ihan jepa.

Mikähän muuten selittää leffan korkean ikärajan? Annabelle 3 on nimittäin täysin veretöntä K12-meininkiä.