Riihimäen iso poika Lauri Harjola alias Renny Harlin on miehemme maailmalla. Hän ohjasi Hollywoodissa ison liudan elokuvia 1980-luvun loppupuolelta alkaen. Osa niistä on hyvinkin menestyneitä, osa vähemmän menestyneitä jättäen mm. taakseen erään studion kaatamiseen konkurssiin Kurkunleikkajien saari -elokuvallaan (1995). Vaikka välillä hänen elokuvansa menestyivätkin mukavasti, oli alaspäin osoittava käyrä näkyvissä. Lopulta Harlin muutti Kiinaan vuonna 2014. Hän on ohjannut siellä kolme elokuvaa, joista miehen 21. pitkän elokuvan ohjaustyö on nyt nähtävissä myös Suomen valkokankailla.
Bodies at Rest sijoittuu jouluaattoiltana myrskyn kouriin joutuneeseen Hong Kongiin paikkaan, jossa lukuisat ruumiit lepäävät ennen lopullista lepopaikkaansa. Toisin sanoen ruumishuoneelle. Ilmeisesti joulua vietetään jollain tasolla tässä Kiinan kansantasavaltaan kuuluvassa autonomisella alueella.
Vanhempi patologi Chen Jia Hao (Nick Cheung) viimeistelee illan viimeistä asiakasta. Nuorempi kollega Lin (Yang Zi) hengailee vielä paikalla, vaikka aatto on hänen viimeinen työpäivänsä ennen siirtymistä Pekingiin. Leppoisa vartija kokeneemmasta päästä, ”Setä-Jin” (Shu-liang Ma), nappaa mukaansa pussillisen paikallisia munkkeja ja siirtyy päivystyspisteelleen sisääntuloaulaan, kun kolme naamioitunutta läpimärkää miestä ryntää sisälle ovesta.
He ovat naamioituneita Joulupukiksi (Richie Jen), tontuksi (Carlos Chan) ja Petteri Punakuonoksi (Jiai Feng). He ovat määrätietoisia ja tietävät mitä haluavat. Ruumiita alkaa kertyä heidän etsiessään sitä. Rahasta he eivät niinkään välitä, vaan he haluavat löytää tietyn ruumiin ja siinä olevan luodin yrittäessään peitellä rikostaan.
Chen ja Lin joutuvat pakosalle ympäri patologian laitosta yrittäessään pysytellä hengissä yhä epätoivoisemmiksi käyvän kolmikon jahdatessa heitä. Molemmin puolin silkkihanskat on jo aikaa sitten heitetty pois ja kaikki keinot on otettu käyttöön.
Kuten todettu, Renny Harlin siirtyi Venäjän ja Georgian sotaa kuvaavan Viiden päivän sota (2011) myötä tehdyn väliloikan siivittämänä Kiinaan. Takana hänellä oli Hollywoodin laskeva usko mieheen, kun Cleaner (2007) ei päässyt Yhdysvalloissa edes teatterilevitykseen, vaikka mukana oli Harlinin luottonäyttelijä Samuel L. Jackson, ja 12 Rounds (2009) floppasi lippuluukulla, vaikka teki pääosanesittäjästä, entisestä show-painijasta John Cenasta tähden.
Vielä pari floppia lisää sarjaan ja homma unelmatehtaassa oli siltä erää taputeltu. Omat syvät haavat syntyivät surullisenkuuluisan Mannerheim-projektin myötä, joka kuopattiin lopullisesti vuonna 2011.
Kiinassa avauselokuvana syntyi vauhdikas toiminta-komedia Skiptrace (2016), joka puutteistaan huolimatta menestyi taloudellisesti varsin hyvin. Toimintafantasiaa Legend of the Ancient Sword (2018) tuotti vain pari miljoonaa taalaa, eikä sitä juuri Kiinan ulkopuolella nähty. Mutta sitten oli jo vuorossa Bodies at Rest.
On ilahduttavaa nähdä, kuinka Harlin ohjaa pienimuotoista toimintaelokuvaa uskomattoman varmoin ottein. Tuntuu kuin tapaisi vanhan ystävänsä pitkän, pitkän ajan jälkeen: Missä olet ollut kaikki nämä vuodet? Juonen kulku itsessään ei ole erityisen tuore, mutta se etenee varsin sujuvasti ilman laahaavia kohtia. Pääosan esittäjät ovat erinomaisia ja sopivat hienosti rooleihinsa. Myös pääpahista esittävä Richie Jen tuo uhan tuntua vetämättä roolia naurettavan puolelle.
Onneksi elokuvaan on löydetty ammattitaitoiset näyttelijät, sillä Harlinin filmografia osoittaa, että näyttelijänohjaus ei ole hänen vahvinta aluettaan. Hyvät onnistuvat, koska ovat muutenkin hyviä. Sen sijaan he, jotka kaipaisivat ohjausta, jäävät omilleen. Toimintaa Harlin on aina osannut ohjata loistavasti hyviä tunnelmia luoden.
Mieleen tulee jouluisesta ajankohdasta johtuen ensimmäinen Die Hard -elokuva, jonka onnistuneen kakkososan Harlin ohjasi. Elokuvasta löytyy jopa kohtaus, joka iskee silmää John McClanelle. Harlin tunnetaan meillä Suomessa siitä, että hän aina ujuttaa johonkin kohtaa elokuvaansa jonkin viittauksen Suomeen. Tällä kertaa en itse sellaista löytänyt, vaikka kovasti yritin katsoa filmiä sillä silmällä. Toivottavasti olen väärässä.
Hannu Liekso