Jos tyhjyys epäonnistuu, mitä se silloin on? Voidaanko silloin enää edes puhua tyhjyydestä? Tällaisia kysymyksiä saattaa tulla mieleen Mika Taanilan uusimman kokeellisen elokuvan nimestä. Ajatuksille tämän teoksen seuraaminen antaakin tilaa, sillä sen kummempaa juonta sillä ei ole, vaikka niin tekijät ovat halunneet uskotella.
Muodollisesti se kertoo kilpikonnan ohella lähes ainoan elävän esiintyjän Ariane Tretowin kesälomasta ja kuinka hän ensin jumppaa ja sitten lähtee kalliokiipeilemään. Muuten näemme ainoastaan pysähtyneitä sisäkuvia tai niin ikään paikallaan pysyviä ulkokuvia rakennustyömaalta. Elokuvan on kuvannut Jussi Eerola lämpökameralla, jonka kuvat esitetään poikkeuksellisesti mustavalkoisina.
Kerrontaa rytmittää Harry Salmenniemen dadalta vaikuttavat tekstiplanssit sekä saksalaisen äänisuunnittelijan Nika Sonin ja ruotsalaisen Klara Lewisin luoma elektroninen musiikki. Tuotannosta vastaavat niin Taanila kuin Eerola yhdessä.
Ohjaaja Mika Taanila tunnetaan kokeellisista elokuvistaan, lyhytdokumenteistaan sekä enimmäkseen 22-Pistepirkolle ohjaamistaan musiikkivideoista. Epäonnistunut tyhjyys menee suoraan kokeellisen taide-elokuvan lokeroon, jota se varsin puhtaasti edustaa. Elokuvalle löytyy varmasti oma yleisönsä, ei kovin suuri mutta asiaan syvästi vihkiytynyt. Omimmillaan tämä varmasti olisi osana nykytaiteen museon näyttelyä.
Suuri yleisö luultavasti pitää tällaisia elokuvia rahan haaskauksena ja tylsänä tekotaiteena, mutta Epäonnistunut tyhjyys edustaa virkistävän erilaista ajattelua ja toteutusta, jolle jo pelkästään moninaisuuden takia on ehdottomasti oma paikkansa.
Tällaista teosta on vaikea tähdittää tavanomaisella luokituksella, joten turvallinen keskitien kolme tähteä lienee paikallaan. Yhtä perustellusti ja ymmärrettävästi niin yhden kuin viiden tähden arviot ovat katsojien erilaisuuden ansiosta myös oikeita.
Hannu Liekso
Epäonnistunut tyhjyys -elokuvan traileri
