Eput-elokuva

GENRE ENSI-ILTA 02.12.2016 TÄHDET

Eput-elokuvaa katsoessa tulee vähän samanlainen tunne kuin tuoreessa Beatles-dokumentissa Eight Days a Week. Iso osa tarinoista on kuultu ennenkin, mutta onhan niitä mukava kuunnella uudestaankin.

Saku Pollarin (Kansalainen Jussila) ohjaama dokumentti valmistui bändin 40-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Dokumentti keskittyy Mikko ja Martti Syrjään, mikä on tietenkin ymmärrettävää, ovathan he Eppu Normaalin luova voima. Silti kaikki entiset ja nykyiset jäsenet pääsevät ääneen. Alkuperäisen basistin Mikko Saarelan rooli oli tärkeä yhtyeen alkuvuosina, eikä asiaa sivuuteta.

Eput-elokuva on teknisesti korkeatasoinen, ja siinä on sujuvasti etenevä rakenne. Lehdistötiedotteen mukaan kerrontatapa on ”intensiivinen direct eye -tekniikka”. Käytännössä se tarkoittaa, että bändin jäsenet puhuvat suoraan katsojalle. Ei mitään kikkailua vaan simppeliä ja toimivaa aivan kuin bändin musiikkikin.

Dokumentti on tehty bändin aktiivisella myötävaikutuksella, mikä on myös sen ongelma. Se tuntuu välillä promofilmiltä, jolla mainostetaan Eppujen areenakeikkoja.

Synkkiä aikoja, kuten pitkiä levytystaukoja ja Martin alkoholiongelmaa, käydään läpi, mutta samalla huolehditaan, että kaikki päättyy aina parhain päin.

Eput-faneille dokumentti on pakkokatsottavaa jo teatterikierroksella, mutta monien dokumenttien tapaan se sopii paremmin pieneen ruutuun.