Following

Nolanin esikoinen ei ehkä ole samanlainen spektaakkeli kuin hänen tunnetummat työnsä, mutta mukavan vanhanaikainen jännäri on jo varhainen merkki materiaalinsa totaalisesti hallitsevan mestarin kädenjäljestä. (Ikäraja K-12)

10.5.2024 10:44
MAA VUOSI GENRE , , ENSI-ILTA 10.05.2024

Monimutkaisilla mutta tyylikkäillä tieteis- ja toimintaspektaakkeleillaan asemansa maailman ykkösohjaajien joukossa vakiinnuttanut Christopher Nolan herätti kansainvälistä huomiota vuoden 2000 elokuvallaan Memento. Se sai kaikkien keräämien kehujen ja palkintojen myötä ensi-iltansa Suomessakin vuonna 2001. Nyt Elävän kuvan keskus ELKE ry tuo pienimuotoiseen levitykseen Nolanin Mementoa edeltäneen esikoispitkän, vuonna 1998 ilmestyneen Following-jännärin.

Following kertoo työttömästä, kirjailijan urasta haaveksivasta nuoresta miehestä, joka ryhtyy seuraamaan tuntemattomia ihmisiä niin omaksi huvikseen kuin sisältöä omaan elämäänsä saadakseen, vaikka kutsuukin sitä kirjoitusmateriaalin keräämiseksi. Jossain vaiheessa nuorukainen toimii varomattomasti ja joutuu kohtaamaan yhden vakoiltavissaan, Cobbiksi esittäytyvän miehen. Paljastuu, että Cobbilla on päähenkilön tavoin sosiaalisia rajoja rikkova harrastus: hän murtautuu ihmisten koteihin ennemmin näiden yksityisyyttä haastaakseen kuin tuottoisia saaliita kerätäkseen.

Päähenkilömme koukuttuu Cobbin harrastuksesta ja alkaa myös tehdä soolokeikkoja oppimestarinsa hyväksynnällä ja opastuksella. Sen myötä hän tutustuu kiinnostavaan naiseen, jolla on sidoksia rikolliseen alamaailmaan. Uutta virtaa elämäänsä saanut nuori mies tahtoo auttaa tätä uusilla taidoillaan.

Following on toteutettu halvalla, sen budjetti oli joitakin tuhansia puntia. Sitä kuvattiin vuoden verran pääosin viikonloppuisin tekijöiden ”virallisten” töiden salliessa. Halpuus ei kuitenkaan tarkoita, että lopputulokseen olisi otettu kaikki mahdollinen kuvamateriaali. Nolan osoittaa otteensa elokuvan tekemiseen jo varhain, ja lopputulos on ylimääräisestä trimmattu sujuva noir-jännäri.

Noir-tunnelmaa vahvistaa mustavalkoinen, pehmeä 16-millinen filmikuvaus, joka tuo vuosituhannen vaihteen Lontoon maisemiin sopivaa menneen maailman fiilistä.

Nolanin tavaramerkiksi muodostunut aikarakenteen rikkominen – joka pian säväyttäisi myös Mementossa – on läsnä jo tässä esikoisessa, eikä se siinäkään ole kikkailua. Kun on päässyt vilkaisemaan elokuvan tulevaisuuteen, kronologisesti aukeavat tapahtumat saavat aivan uusia merkityksiä, jotka kasvavat elokuvan edetessä yhä pahaenteisemmiksi.

Jouni Vikman

Following -elokuvan traileri

Lisää luettavaa