Harry Brown

4.6.2010 12:47
MAA VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 04.06.2010

Brittiohjaaja Daniel Barber oli ehdolla Oscar-voittajaksi vuoden 2007 lyhytelokuvastaan The Tonto Woman, jonka hän teki yhdessä Matthew Brownin kanssa. Myös hänen esikoispitkänsä Harry Brown on ehtinyt herättää positiivista huomiota, mm. voittaen elokuvalehti Empiren palkintogaalassa viime vuoden parhaan brittielokuvan palkinnon.

Meillä Barberin kouraiseva rikosdraama tulee ensi-iltaan varsin hiljaiseen aikaan, mikä ei toivottavasti merkitse sitä, että se jää vaille ansaitsemaansa huomiota. Harry Brown on palkintonsa ja kehunsa ansainnut laatutyö, jolle toivoisi mahdollisimman laajaa yleisöä.

Nimiroolissa nähdään brittiläisten rikosfilmien grand old man Michael Caine. Hän tulkitsee ikäistään miestä, jolle elämä jakaa ehtoopuolellaan heikkoja kortteja. Ensin pitkään sairastanut vaimo kuolee ilman, että Harry onnistuu olemaan sairasvuoteen äärellä oikealla hetkellä. Seuraavaksi Harryn paras ja ainoa ystävä Len (David Bradley) saa surmansa kotinurkilla pyörivän nuorisojengin käsissä.

Harry Brownin tapahtumapaikka, lontoolaislähiö Elephant & Castle esittäytyy elokuvassa ankeana asuinpaikkana: huumekauppiaat eivät enää vaivaudu turhaan piilottelemaan toimintaansa, ja nuorisojengien miehittämät alikulkutunnelit ovat ulkopuolisille kuolemanloukkuja. Mikä mielenkiintoisinta, elokuvan nähneet, alueella asuneet britit pitävät elokuvan antamaa kuvausta alueen arjesta varsin todenmukaisena.

Harry Brownista tulee elokuvahistorian vanhin vigilante puoliksi vahingossa, kun öinen kohtaaminen yhden nuorisojengiläisen kanssa päättyy viimeksi mainitun kannalta kohtalokkaaseen itsepuolustusliikkeeseen. Merijalkaväessä aikoinaan palvellut seniori huomaa samalla, ettei olekaan vielä unohtanut kaikkea oppimaansa.

Katkeroitunut Harry ottaa aseen käteensä ja lähtee kostoretkelle myös kaikkia muita Lenin kuolemaan syyllistyneitä kohtaan. Niin tehdessään hän ei kuitenkaan muistuta Väkivallan vihollinen -elokuvien Charles Bronsonia vaan pelkästään tavallista, kaiken toivonsa menettänyttä jokamiestä, joka on valmis veritekoihin saadakseen edes vähäisiä hyvityksiä kokemistaan menetyksistä.

Vaikka Len kuolikin nuorisojengin käsissä ja vaikuttaa siltä, että kelvoton uusi sukupolvi on syyllinen kaikkeen pahuuteen ja saastaan, jota Harry asuinympäristössään näkee, tämä joutuu yllättymään edetessään kohti huumekaupan johtoporrasta. Väkivallan kovettamat nuoret osoittautuvat lopulta vain Harryn ikäisten taustavaikuttajien käsikassaroiksi.

Vaikka Daniel Barberin ohjaustyö kuulostaa synopsiksen tasolla tyypilliseltä vigilante-elokuvalta, ei se sitä ole. Jo elokuvan alkupuoliskolla tapahtuva sukellus Lontoon laitakaupungin surkeimpiin puoliin poistaa naturalistisessa kammottavuudessaan tarinan mustavalkoisimmat vastakkainasettelut. Paitsi että rento viihdyttävyys on kuvista kaukana, elokuva myös kyseenalaistaa ilmiselvimmät vastakkainasettelut ”hyvän” ja ”pahan” välillä.

Mitä vaihtoehtoja tällaiseen elinympäristöön joutuneilla oikeasti on? Ovatko Harry Brownin pahantekijätkään pohjimmiltaan muuta kuin olosuhteidensa uhreja? Jos joutuu elämään elokuvan tapahtumapaikan kaltaisessa ympäristössä, onko parempaakaan vaihtoehtoa kuin huumeiden tuoma helppo unohdus?

Harry Brown kysyy, mutta ei anna valmiita vastauksia. Se esittää maailman paikkana, jonka olosuhteet kovettavat osan asukkaistaan niin, että sen kuvaamat pahuudet ovat väistämättömiä riippumatta siitä, kuinka yleviä moraalisia pyrkimyksiä kullakin yksilöllä saattaa olla.

Barber lähestyy vigilante-elokuvaa naturalistisesta ja epäviihdyttävästä suunnasta, mutta ei silti täysin vältä sortumista helppoihin ratkaisuihin. Elokuvan realistisuutta vähentävät sen päähenkilön kovin epätodennäköiseltä tuntuva toistuva osuminen väkivaltaisiin välienselvittelyihin sekä hyperrealistista tunnelmaa luova veripanosten käyttö joka ainoassa laukaustenvaihdossa.

Vaikka ohjaaja syyllistyy paikoin viihde-elokuvamaisiin valintoihin vakavista pyrkimyksistään huolimatta, Harry Brown on poikkeuksellisen hyvin kirjoitettu ja ajatuksia herättävä laatuelokuva, jonka voi vain toivoa löytävän yleisönsä.

Jukka Halttunen

Tähdet: ★★★★

Harry Brown – Traileri


Filmtrailer.com

Lisää luettavaa