Hinnasta viis

6.7.2007 00:00
    MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA

    Elokuvia maahantuova ja niitä levittävä Cinema Mondo uskoo vahvasti ohjaaja Pierre Salvadoriin ja ranskalaiseen elokuvaan yleensäkin. Ranskalainen elokuva onkin laadukasta ja perinteitä pullollaan oleva, olivathan ensimmäiset elokuvaajat, Lumiéren veljekset, nimenomaan galleja. Laadun sekaan mahtuu mahtuu myös heikkotasoisempaakin tuotosta, ja tätä nurjaa puolta edustaa

    komedia Hinnasta viis. Se kertoo Ranskan Rivieralla sijaitsevan hienostohotellin nuoresta baarimikosta Jeanista (Gad Elmaleh), joka eräänä myöhäisiltana nukahtaa baarinsa sohvalle, ja nuoresta onnenonkijasta Irènestä (Audrey Tautou), joka on saalistanut verkkoonsa vanhan mutta sikarikkaan Jacquesin (Vernon Dobtcheff). Irène tulee baariin ja luulee Jeania asiakkaaksi. Jean ihastuu Irèneen, eikä kehtaa myöntää olevansa pelkkä palkollinen, vaan esittää miljonääriä. Vuotta myöhemmin Irène palaa hotelliin, ja edellisen vuoden leikki alkaa alusta. Kun Irènelle paljastuu, että Jean onkin vain hotellin henkilökuntaa, lopahtaa hänen kiinnostuksensa siihen paikkaan. Jean etsii nyt Jacquesilta lemput saaneen Irènen käsiinsä ja yrittää hurmata hänet. Tämä on mahdoton tehtävä, sillä Irènen tunne-elämä rajoittuu pelkkään maallisen mammonan palvontaan. Niinpä Irène lypsää Jeanin jok’ikisen kolikon omaksi ilokseen. Irènen suhtautuminen Jeaniin muuttuu kollegiaaliseksi, kun Jean löytää hädässään rikkaan keski-ikäisen Madeleinen (Marie-Christine Adam), joka ottaa surusilmäisen Jeanin lemmikikseen. Irène rupeaa opastamaan Jeania miten rikkailta saa parhaiten herutettua haluamansa. Hinnasta viis -elokuvan asenemaailma on uskomaton. Se väittää, että Ranska on yhteiskunta, jossa rahassa piehtaroivat, tylsäilmeiset

    kroisokset vetelehtivät Rivieralla, ja tavallinen rahvas elää vain heidän oikkujaan varten. Rahvasta saa kohdella miten huvittaa, heidät saa omistaa, käyttää leikkeihinsä mielensä mukaan ja heittää menemään, kun heihin kyllästyy. Irènen kaltaiset tyhjätaskut taas ovat nuoria ja kauniita, ja heidän päämääränsä on koukuttaa rahoittaja ja näin nostaa omaa statustaan. Käyttämällä seksiä ja erinäisiä kikkoja voi raharikkailta saada kivoja ja kalliita lahjoja. Kärjistäen näin saattaa jossain määrin ollakin, mutta tämän elokuvan arvomaailma on karsea ja nihilistinen. Sen mukaan kellään ei ole tunteita, vaan kaikilla on vain oma esineellinen arvonsa. Ihmisarvosta ei ole niin väliä, kunhan samppanja virtaa ja korut ovat kalliita. Ehkapä Ranskan uusi presidentti ajaa maansa tähän tilaan vielä. Salvadorin edellinenkin elokuva Teidän jälkeenne (2003) esitettiin Kesäkino Engelin ohjelmistossa. Se ja tämä elokuva eivät ole mitään naurupommeja. Eivät edes lievästi huvittavia, vaan pelkästään sovinnaista pikkunäpertelyä, jossa roolihahmot ovat langanohuita ja tarina pökkelömäinen. Salvadori ei ole kuitenkaan ainoa epäonnistunut komediantekijä, vaan viime vuosina nähdyt ranskalaiset komediayritelmät ovat yksi toisensa jälkeen olleet surkeita viritelmiä. Näyttää siltä, että ranskalaisten olisi hyvä pysytellä draamassa, jonka he taitavat suvereenisti, ja jättää hauskutusyritykset muille. Jopa saksalaiset tekevät onnistuneempia komedioita, ja se on jo paljon se!

    Lisää luettavaa