I, Daniel Blake

9.11.2016 10:22
MAA / / VUOSI GENRE ENSI-ILTA 11.11.2016

Daniel Blake ei koskaan ole joutunut turvautumaan kenenkään apuun, vaan hän on tullut toimeen omillaan koko ikänsä. Elokuvan alkaessa kuuttakymmentä kolkuttava Daniel on kuitenkin toipumassa sydänkohtauksesta. Koska lääkäri on kieltänyt työnteon, on miehen haettava sairauspäivärahaa. Paikallinen Kela on ulkoistanut arviointipalvelun ”terveysalan ammattilaisfirmalle”, jossa ei ilmeisesti ole töissä lääketieteellisen koulutuksen saaneita ihmisiä. Niinpä heidän kysymyspatteristonsa lähinnä tutkii kuinka korkealle arvioitava voi kohottaa kättään mutta siinä ei ole ruksittavaa vaihtoehtoa sydänviasta.

Danielin lääkäriä kuulematta mies julistetaan työkykyiseksi, joten sairaille tarkoitettuja tukia on turha odottaa. Päätöksestä voi toki valittaa, mutta tulosta odotellessa ei kannata pidätellä hengitystä, ja syödäkin pitäisi. Niinpä miehen on ilmoittauduttava työvoimatoimistoon, jonka työnhakuehdot hänen on täytettävä, vaikka töitä ei voi tehdä.

Daniel on vanhan kansan suoraselkäinen mies, joka ei osaa olla puuttumatta asiaan, kun näkee jonkun tarvitsevan apua. Hän yrittää sosiaalitoimistossa auttaa yksinhuoltajaäiti Katieen, joka on joutumassa odottamaan tukea kuukauden verran, koska on vasta kaupunkiin muuttaneena eksynyt ja saapunut virkailijan eteen myöhässä. Lopputulos on selvä: molemmat heitetään ulos häiriköimästä.

Tapaamisesta alkaa syvenevä ystävyys. Daniel ottaa Katien ja tämän tytöt siipiensä suojaan auttaen näitä käytännön asioissa uudessa kaupungissa ja ränsistyneen asunnon kunnostamisessa. Samalla lapseton leskimies saa seuraa ja elämälleen tarkoitusta.

Isolta osin elokuvassa ei ole selkeää juonta: se seuraa pääasiassa Danielin ja osin Katien elämää ja kohtaamisia. Heidän arkensa ja rähjäiset asuinympäristönsä tulevat katsojallekin tutuiksi. Itse asiassa jonkin ajan kuluttua katsoja huomaa kaipaavansa näitä väläyksiä päähenkilöiden elämästä. Varsinainen tarina nimittäin on sydäntäsärkevää ja turhautunutta raivoa herättävää Danielin ja Katien hakatessa päätään byrokratian rattaisiin.

Ken Loach on tehnyt nappivalinnat pääosiin. Uusi tuttavuus Hayley Squires on mainio Katiena, joka on askeleen päässä paineiden alla musertumisesta. Vain tarve huolehtia lapsista pitää häntä käynnissä, mutta itsessään hän näkee koko ajan vähemmän ihmisarvoa. Dave Johns on stand up -koomikko, ja vaikka Daniel on melkoisen jäyhä mies, Johnsin hahmo on sanavalmis mies, jonka sisällä tuntuu palavan jatkuva positiivisuuden liekki. Sen turvin hän jaksaa sinnikkäästi jatkaa ja vaikkapa jonottaa puhelimessa tuntikausia, kun muut olisivat jo luovuttaneet.

Danielillakin on silti Akilleen kantapäänsä. Hän ei hätkähdä itseensä kohdistuvista järjestelmän tölväisyistä, koska hän ei ota asioita henkilökohtaisesti. Hänen tasapainonsa kuitenkin järkkyy, kun hän tajuaa, että järjestelmän tarkoitus on nitistää kaikki muutkin ihmiset. Loach tekee elokuvassaan rankan väitteen. Hänen mukaansa sosiaalitoimistojen työntekijöiden tehtävä ei ole antaa apua sitä tarvitseville, vaan mahdollisimman kauan evätä sitä heiltä.

Elokuva esittelee monia tapoja, joilla virtaviivaistamisen nimissä tuenhakijoita hämätään ja nöyryytetään. Osin kyseessä on suoranainen huijaaminen pykälien nojalla: jos virkailija tekee virheen, hakija on täysin avuton, koska ei voi edetä asiassaan, ennen kuin virhe on korjattu. Ja siihen voi mennä kuukausia, vaikka kyse olisi vain siitä olisiko hylkäyskirjeen lähettämistä ennen pitänyt soittaa vastaanottajalle. Tilanteen kyseenalaistaminen voi aiheuttaa virkailijassa itkupotkuraivarin, mikä tarkoittaa, että hakijaa voidaan rangaista häiriköinnistä. Avunhakijoihin yksilöllisesti suhtautuvia varoitetaan ”vaarallisten ennakkotapausten” luomisesta.

Onneksi Loachin elokuva ei ole saarna. Epäkohtien osoittamista tärkeämpää on, että se osoittaa omaan tilaansa itse syyllisiksi ja jopa suoranaisiksi huijareiksi väitettyjen ihmisten olevan juuri sitä – ihmisiä.

 

I, Daniel Blake -elokuvan traileri

Lisää luettavaa