Tundralla asuva vanha nenetsi-nainen kertoo sokealle pikkutytölle elämästään jumalan morsiamena, joksi hänet oli luvattu jo ennen syntymää. Samaani oli ennustanut vaikean synnytyksen yhteydessä hänen vanhemmilleen, että tytär kyllä jäisi eloon, mutta hänestä on tuleva nenetsien pääjumalan Numin morsian 28:ksi vuodeksi, joiden aikana maalliset miehet eivät saa häneen koskea. Yksinäisyyteen tuomitun Sjardan nuoruus ja paras naimaikä menee ohi sulhaskandidaattien vältellessä jumalan valittua, ja niin hän jää yksin senkin jälkeen, kun pakkoavioliitto jumalolennon kanssa on ohi.
[kuva]Elämä Jamalin niemimaan tundralla ei koskaan ole helppoa, vielä vähemmän se on sitä yksinäiselle naisihmiselle. Sjardalle tarjotaan vanhempien kuoleman jälkeen mahdollisuutta siirtyä perhetuttujen kotaan kakkosvaimoksi. Hän on kuitenkin sitä mieltä, ettei hänen pitäisi alistua vanhan miehen kopeloitavaksi, kun veri vetäisi nuoremman ja tulisemman naapurin taljojen väliin. Kohtalo ei kuitenkaan ole tarkoittanut Sjardaa onnelliseen perhe-elämään, ja niin hän päätyy yksinäisyyteen, lohtunaan vain naapurin sokea tyttö, jota hän hellii kuin omaansa. Yksinäisyydestään katkera Sjarda käy vuoropuhelua myös Num-jumalan kanssa, jonka hän näkee kodassaan.
Jumalan morsian on hyvin rauhallinen elokuva. Kamera on harvoin liikkeessä, se mieluummin viipyilee paikallaan kuvatessaan tasaisia, karuja maisemia, tai ihmisten kanssakäymistä. Valaistus tai muut tekijät ovat tehneet joistakin kohtauksista vähän turhan hämäriä, mutta ei tämä olekaan mikään Hollywood-elokuva, jonka jokaisen yksityiskohdan pitäisi piirtyä ääritarkasti. Pehmeys oikeastaan sopii muutenkin seesteiseen menoon. Ja voin kuvitella, ettei hyttysiä kuhisevissa kesäkohtauksissa ole ollut kauheasti intoa uusintaottoihin!
Vanhan Sjardan (Angelina Serotetto) kertomus naapurikodan tytölle nähdään takaumina, joissa häntä lapsena esittää Jana Hudi ja aikuisena Ljubov Lapsui. Elokuvaa voi katsoa niin jumaltaruna kuin dokumenttina nenetsipaimentolaisten elämästä. Näyttelijät ovatkin kaikki paikallisia amatöörejä. Mielenkiintoista on nähdä, että vaikka elämä tundralla on raskasta ja hyvin erilaista kuin länsimainen moderni elämäntapa, ihmiset ovat kaikkialla loppujen lopuksi hyvin samanlaisia. Ristiriita yhteisön uskonnollisten odotusten ja omien halujen ja intohimojen välillä on tuttua kaikkialla. Anastasia Lapsui ja Markku Lehmuskallio ovat tehneet sympaattisen pikkuelokuvan, joka on yhtä aikaa intiimi ja yleismaailmallinen.