Iskelmälaulaja Kikasta kertova elokuva kuului niihin epäonnekkaisiin tuotantoihin, jotka jäivät koronaepidemian jalkoihin. Kikka! oli tulossa teattereihin alun perin alkuvuodesta 2022, mutta ensi-iltaa siirrettiin reilut puoli vuotta eteenpäin.
Miespuolisista muusikoista on tehty viime vuosina useita elämäkertaelokuvia, ja moni on ehtinytkin jo kysellä, milloin on naisten vuoro. Jo sen takia Kikka! on tarina, joka ansaitsee tulla kerrotuksi. Tämä on naisten tekemä elokuva naisesta, joka teki uraa miesten ehdoilla miehisessä musiikkibisneksessä. Ohjaaja Anna Paavilainen tunnetaan myös näyttelijänä. Ennen tätä hän on ohjannut muun muassa Jussi-palkitun lyhytelokuvan Kaksi ruumista rannalla. Nimiroolissa nähdään Sara Melleri. Käsikirjoituksen on laatinut Maarit Nissilä.
Kikka on elokuvan alussa nuori kosmetiikkamyyjä nimeltään Kirsi Viilonen, joka haaveilee laulajan urasta. Hän tutustuu Elena Leeven esittämään Paulaan, joka on DJ ja radiotoimittaja. Paulan avulla Kikan unelma alkaa vähitellen toteutua, kun hän saa levytyssopimuksen. Laulajanura saa räjähdysmäisen alun, kun Kikan nänni vilahtaa televisioesityksessä. Kikasta tulee koko kansan julkkis ja suosikkiartisti, mutta se tapahtuu tavalla, jota hän ei itse olisi toivonut. Kaikki haluavat Kikan keikalle, mutta vilautus on kirous, jonka takia hän joutuu ahdistelun kohteeksi eikä pääse esittämään haluamaansa musiikkia. Ja kuten suosion huipulla monille artisteille käy, paineita aletaan tasata päihteillä.
Kikka!-elokuvan suurin ansio on se, että se nostaa esiin naisten heikon aseman musiikkibisneksessä ja viihdemaailmassa. Kikka oli artistina suomalainen versio Marilyn Monroesta: traaginen nainen, jota miehet himoitsivat. Elokuvana Kikka! ei kuitenkaan ole erityisen mieleenpainuva. Kari Tapion, Olavi Virran tai Juicen tarinat olivat valkokankaalla hyvin samantyyppisiä. Parisuhteen kiemurat, alkoholiongelmat ja levy-yhtiökiistat on nähty monta kertaa ennenkin, eikä niiden kuvaamisessa ole löydetty omaperäistä otetta. Vaikka elokuvan tuotantoarvot ovat kohdallaan ja ajankuva on rakennettu huolellisesti, tarina ei lähde kunnolla elämään. Koko ajan on tunne, että nyt tässä katsotaan suomalaista elokuvaa: siinä on Martti Suosalo Junnu Vainiona tai Ville Virtanen Irwininä. Monissa kohtauksissa uhkaa liukuminen sketsiviihteen puolelle. Vaikka annetaan ymmärtää, että Kikalla oli myös kunnianhimoisempi ja taiteellisempi puoli, se jää katsojalle hämäräksi.
Nimiosaa esittävä Sara Mellerin roolityö on elokuvan vahvuuksia. Hän on muuntautunut Kikan rooliin vahvalla intensiteetillä ja niin uskottavasti, että hänen kohdallaan unohtaa katsovansa näyttelijää. Jussi-ehdokkuus olisi nimiroolin esittäjälle vähintäänkin ansaittu.
Jussi Huhtala