Neuvostoliiton sotilastiedustelupalvelun palkitulla ja arvosteltulla eversti Oleg Penkovskilla (Merab Ninidze) on ongelma. Toisaalta hän on isänmaallinen neuvostokansalainen ja talvisodassa Suomea vastaan ja myöhemmin Ukrainassa saksalaisia vastaan taistellut tykistöupseeri. Toisaalta hän on maailman tuhoavaa ydinsotaa pelkäävä maailmankansalainen, joka haluaa tehdä jotain yhä syvenevälle supervaltojen väliselle kylmälle sodalle.
Länttä pitää varoittaa neuvostojohtaja Nikita Hruštšovin (Vladimir Tšuprikov) luomasta harhakuvasta mukavasta ja höpsönvaarattomasta setämiehestä, jollaisena hänet lännessä nähtiin. Oikeasti hän oli pirullisia juonia punova pelimies.
Vainoharhan ja alituisen tarkkailun sävyttämässä valtiossa länsimaiden kontaktointi on todella vaikeaa ja vaarallista. Penkovski saa kaksi nuorta amerikkalaisturistia toimittamaan kirjeen maansa suurlähetystöön. Lopulta kirjeen sisältö päätyy niin CIA:n kuin MI6:n käsiin. Aluksi siihen suhtaudutaan epäillen, mutta nuori CIA:n agentti Emily Donovan (Rachel Brosnahan) saa muiden päät kääntymään. Vetovastuun operaation toteuttamisesta ottaa brittien MI6 ja sen yläluokkalaisen jäykkä Dickie Franks (Angus Wright).
Koska Penkovskin peiterooli on Neuvostoliiton tiedeneuvoston johtaja, tarvitaan yhteydenpitoa varten joku, jonka kanssa asiointi olisi luontevaa. Agentti Donovan ehdottaa värvättäväksi liikemies Grenville Wynneä (Benedict Cumberbatch), jonka afäärit eivät ole viime aikoina sujuneet mutta jonka ilmestyminen Moskovaan ei herättäisi helposti huomiota. Aluksi Wynne ei halua tarttua syöttiin valtavien riskien pelossa, mutta tottahan toki tehtävään ryhtyy.
Miehet tapaavat Moskovassa ja pian jopa ystävystyvät. Ihan aitoja kauppaneuvotteluita käydään ja muuna aikoina niin ryypätään kuin käydään Bolshoi-teatterissa balettia katsomassa. Asiakirjat vaihtavat maata ja lännen tietomäärä karttuu. Suurin kriisi on tulossa, kun huomataan Neuvostoliiton aikeet sijoittaa ydinohjuksiaan Kuubaan, josta seuraa Sikojenlahden kriisi. Samalla tehtävän riskit tuntuvat kasvavan.
Kuriiri on oikea vanhanajan perinteinen vakoilutarina, joiden eittämätön mestari oli John le Carré. Vaikka elokuvan rytmi on verkkainen ja kiirehtimätön, pitää sen kerronta hyvin otteesaan. Elokuvan brittiläisyys näkyy läpikotaisin etenkin hyvässä mutta myös sen harvoissa heikkouksissa. Kerronnasta on karsittu Hollywood-elokuville tyypillinen älämölö ja levottomuus. Nyt ollaan tyylikkäitä ja hienovaraisia, vaikka tilanne olisi tiukka. Toisaalta samat attribuutit voivat johtaa lievään puisevuuteen.
Elokuvan on ohjannut erittäin vankan teatteritaustan omaava Dominic Cooke, joka kameran takaa tunnetaan televisiolle ohjaamastaan Shakespeare-tetralogiasta Ontto kruunu (2012–16) sekä Saoirse Ronanin tähdittämästä valkokangasdebyytistään Rannalla (2017).
Cooke selvästi osaa ohjata kohtauksia ja näyttelijöitä. Hän lataa paljon tunnetta pienillä eleillä. Juuri sellaisten tulkitsijana Benedict Cumberbatch on näyttelijänä täysosuma, jonka kanssa Penkovskia esittävä georgialainen näyttelijä Merab Ninidze löytää upean kemian.
Jos ohjaaja ei ole meriiteiltään kovin yllättävä valinta, sen käsikirjoittaja sen sijaan hieman on. Tom O’Connor tunnetaan meillä kolmen vuoden takaisesta kevyestä toimintapläjäyksestä The Hitman’s Bodyguard ja sen nyt teatterissa pyörivästä jatko-osasta Hitman’s Wife’s Bodyguard. Mutta monipuolisen osaaminen osoittaminen on aina hieno asia. Kuten on myös tämän elokuvan näkeminen.
Hannu Liekso