Mademoiselle Paradis

/ GENRE , ENSI-ILTA 13.04.2018 TÄHDET

Kiinnostava elokuva nuoresta sokeasta naismuusikosta ja häntä hoitaneesta poppamiehestä on vankkaa ammattityötä.

Homeopatia, reikihoito, yksisarvishoito, hopeavesi… Siinä vain muutamia nykyaikaisia uskomushoitoja. Mutta sellaisia on ihmiskunta harrastanut jo vuosituhansien ajan lähtien shamaanien sun muiden henkiparantajien ajoista lähtien.

Oman aikansa uskomushoitoihin turvautuivat itävaltalainen keisarin hovin hallintoneuvos Joseph von Paradis ja hänen vaimonsa Maria heidän yrittäessään palauttaa tyttärensä Maria Theresian näkökyvyn. Maria oli sokeutunut jo hyvin nuorena. Hän oli myös taitava muusikko ja laulaja, joka esiintyi konserteissa ja wieniläisissä salongeissa fortepianoa soittaen.

Loppuvuodesta 1776, keisarinna Maria Theresian myöntämän sairauseläkkeen turvin, Paradisin perhe löysi aikansa hittiparantaja Franz Mesmerin parantolaan, jossa Maria sai hoitoja vuoden 1777 puoleenväliin.

Mesmer on jäänyt historiankirjoihin animaalisen magnetismin teoriasta, eli mesmerismistä. Teorian mukaan maailmankaikkeuden täytti nesteenomainen aine fluidium, joka sai muun muassa ihmisen elimet toimimaan. Pahaksi onneksi tuota ainetta ei voi havainnoida mitenkään, koska sillä ei ole olomuotoa, väriä, hajua saati painoa. Mesmer yksin pystyi sitä käsittelemään ja maksua vastaan, luonnollisesti, suoritti hoitoja epätoivoisesti apua tarvitseville.

Maria siis majoittui Mesmerin asuttamaan linnaan saaden kamaripalvelijakseen nuoren Agnesin, yksinkertaisen ja lukutaidottoman maalaistytön, jonka kanssa Maria ystävystyi. Päivät täyttyivät Mesmerin antamista hoidoista. Mesmer liikutteli käsiään muutaman sentin etäisyydellä Mariasta saaden näin magneettisen fluidiumin liikkeelle ja näin hoitaen Mariaa. Myös soittoharjoitukset, seurustelu muiden potilaiden kanssa sekä musikaaliset salonki-illat kuuluivat asiaan.

Toimi Mesmerin animaalinen magnetismi ja fluidium tai ei, Maria alkoi saada pikkuhiljaa näkökykyään takaisin. Koska sitä oli juuri kenenkään vaikea uskoa, järjesti Mesmer näytöksiä, joilla halusi osoittaa Maria todella näkevän edes jonkin verran ja näin hiljentävän kriitikkojen kieltenkannat. Kritiikki Mesmeriä kohtaan kuitenkin yltyi ja keisarinna lopetti Marian hoitojen maksamisen. Mesmeristä mesmeröitynyt Maria ei olisi halunnut lähteä pois hoitopaikasta, mutta välikohtaus äitinsä kanssa pakotti hänen seuraavan vanhempiensa tahtoa.

Historiankirjoista tiedämme, että Maria menetti lopullisesti näkönsä Mesmerin luota poistuttuaan. Ammatillisesti hänellä meni hienosti: hän esiintyi pitkin Eurooppaa ja teki suuren määrän sävellyksiä. Maria Theresia von Paradis sai oppia itseltään Antonio Salierilta. Mozart sävelsi 18. pianonkonserton hänelle. Myös Mesmer joutui jättämään hoitolansa ja kiertämään pitkin Eurooppaa ristiriitaisena hahmona.

Itävaltalaisen ohjaaja-käsikirjoittaja Barbara Albertin elokuva on aiheeltaan kiinnostava katsaus meillä vähemmän tunnettuun pätkään historiasta. Sen on kaikin puolin taiten tehty, ja erityisesti pääosaa esittävä Maria Dragus näyttelee vähäeleisen hienosti. Dragus on nähty meillä Cristian Mungiun Valmistujaisissa sekä Michael Hanekenin Valkoisessa nauhassa.

Mademoiselle Paradis ei täysin saa katsojaa mesmeröitymään liiankin pienieleisestä ja näytelmällisestä tarinakerronnastaan.