Maleficent 2: Pahan valtiatar

Periaatteessa tärkeitä arvoja saarnaava fantasiasota on tarkoitettu yleisölle, jonka keskittymiskyky… oi, värikästä!

17.10.2019 17:49
MAA / VUOSI GENRE ENSI-ILTA 16.10.2019

Viisi vuotta on kulunut Prinsessa Ruususen sadun päälaelleen kääntäneestä Maleficent-hitistä – niin tosielämässä kuin fantasiaelokuvan maailmassakin. Prinsessa Aurora on kasvanut teinitytöstä nuoreksi aikuiseksi ja hallitsee Moorsin fantasiamaailmaa. Onneksi hänellä on aikaa tärkeämmillekin asioille, kuten punastelulle kömpelön prinssikosijan edessä.

Maleficent-haltia ei suhtaudu suopeasti nuorten naima-aikeisiin, ja juhla-aterialla Ulsteadin prinssi Philipin ihmisvanhempien kanssa eripura eskaloituu avoimeksi vihanpidoksi. Naapurivaltakunnan prinsessan kironnut ja kuninkaan tappanut Maleficent ei jostain syystä ole suuressa huudossa paikallisten joukossa. Kansalaisten ei siis ole vaikea uskoa, että hän on vastuussa myös Ulsteadin kuninkaan lankeamisesta kuolonunikiroukseen. Katsojille on jo selvinnyt, että varsinainen pahis on prinssi Philipin äiti, kylmäkiskoinen kuningatar Ingrith.

Tässä vaiheessa Maleficent pelataan ulos kuvioista ja elokuva alkaa murentua. Komean päätähuimaavilla – ja jatkuvilla – kamera-ajoilla esitelty satumaailma on luotu tietokoneen uumenissa ja niin on suurin osa sen asukkaistakin. Pirates of the Caribbean -elokuvan Salazar’s Revenge ohjannut Joachim Rønning hallitsee sellaisten esittelemisen, mutta ihmishahmot uppoavat nyt tarinaan huonosti. Suurin osa elokuvasta on valtavien, usein sotaisten vistojen esittelyä ja sitten reaktiokuvia niitä tai toisiaan tuijottavista näyttelijöistä. Onneksi kyseiset näyttelijät, etunenässä Michelle Pfeiffer kuningatar Ingrithina ja erityisesti Angelina Jolie Maleficentina pystyvät tuomaan patsasteluunkin läsnäoloa ja karismaa.

Ilmeikkäistä näyttelijöistä huolimatta tunteet eivät mene hahmojen pintaa syvemmälle. Jatkuvista tunnetason reaktioiden rytmittämä Maleficent 2 on hyvin tunteeton ja jopa kylmä elokuva. Mikään mielentila ei kanna kohtauksesta toiseen, ja kymmenien – ellei satojen – ihmisten ja ainutlaatuisten fantasiaolentojen tuhouduttua ei heitä muisteta sekuntiakaan, kun pitää ihastella että onpa nätti mekko!

Maleficent 2 on siis todella sotaisa, ja kaasukammioon suljettujen fantasiaolentojen kohtalo ahdistaa. Ikäraja 12 kannattaa ottaa vakavasti, sillä nyt mennään yli ensimmäisen elokuvan pelkistä pelottavista olennoista.

Elokuva käsittelee Maleficentin juuria, mutta nimestään huolimatta se sisältää yllättävän vähän hahmoa. Itse asiassa se on ähkyä myöten täynnä kaikkea muuta, jolla ei lopulta ole mitään merkitystä. Tärkein hahmo tuntuu olevan alusta loppuun asti seurattu sienipoika, joka ei oikeasti tee koko elokuvan aikana yhtään mitään! Tapahtumat pitkälti rullaavat hahmojen taustalla näiden pahemmin niihin vaikuttamatta.

Fantasiamaailma näyttää tietysti uskomattoman hyvältä, suvaitsevuus sekä luonnon ja muiden huomioonottaminen ovat tärkeitä asioita ja elokuva herää henkiin harvoissa kohtauksissaan, joissa ihmisnäyttelijät kommunikoivat. Niiden välinen glitterilotulitus on aikuiselle katsojalle hieman noloa seurattavaa mutta vähänkin pienemmille katsojille turhan väkivaltaista tai vielä pahempaa – välinpitämätöntä.

 

Maleficent 2: Pahan valtiatar -elokuvan traileri

Lisää luettavaa