Nainen, jonka nimi on Nathalie

27.3.2012 13:00
MAA VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 30.03.2012

David Foenkinos ei tyydy kirjailijoille tyypilliseen taka-alalle jäämiseen kirjojen filmatisoinnissa. Ranskalaismies on itse käsikirjoittanut sekä ohjannut (veljensä Stéphane Foenkinoksen kanssa) elokuvan romaanistaan Nainen, jonka nimi on Nathalie. Kyseessä on miehen ensimmäinen ohjaus. Pelkkä näkemys ja läheinen suhde kerrottavaan tarinaan ei näy riittävän, sillä Foenkinoksen kokemattomuus elokuvien teossa paljastuu kömpelönä ja huonosti kerrottuna romanttisen komedian ja vakavan draaman sekoituksena.

Nathalie (Audrey Tautou) saa kokea rakkauden satunnaisuuden, kun kahvilassa istuskellessaan François (Pio Marmaï) tulee hämmästyttävien ajatusketjujen ajamana juttelemaan hänelle. Kaksikko on ensitapaamisestaan lähtien yhdessä ja onnellisia. Onni ei kuitenkaan kestä ikuisesti, sillä eräänä päivänä François ei palaa juoksulenkiltään. Auton alle jäänyt mies jättää Nathalien musertuneeksi leskeksi.

Surun murtama Nathalie uppoutuu töihinsä, eikä kolmeen vuoteen tee mitään muuta. Ruotsalainen esimies Charles (Bruno Todeschini) yrittää liehitellä Nathalieta väkisin, ilman tuloksia. Nathalien uppoutuessa eräänä päivä muistelemaan ex-miestään, sattuu huoneeseen mitättömyyttä huokuva toinen ruotsalaismies Markus (François Damiens), jota Nathalie suutelee intohimoisesti. Markus on täysin hämmentynyt tapauksesta, eikä unohda Nathalieta mielestään, vaikka nainen mitätöikin suudelman merkityksettömäksi virheeksi. Haltioitunut Markus taistelee oman ujoutensa kanssa, ja tekee kaikkensa hurmatakseen Nathalien. Hiljakseen leppyvä Nathalie saa huomata, kuinka Markuksesta löytyykin yllättävän hauska ja charmantti herrasmies.

Elokuvan tärkeimmät konfliktit tapahtuvat ilmeisesti Nathalien päässä, sillä toiminnan tasolla on hiljaista ilman vastavoimia. Mutta kun ohjaajat eivät kykene ilmaisemaan sisäisiä myllerryksiä kehnolla kerronnallaan, typistyy vähäeleinen ja introspektiivinen draama epäonnistuneeksi ja puuduttavan sisällöttömäksi.

Hiljaisempien hetkien ohessa on mukana romanttisten komedioiden pirteää ja värikästä eskapismia, jota edustavat esimerkiksi Nathalien ja Françoisin suhteen esittäminen hassulla kuvamontaasilla ja satuhäillä, sekä Markuksen suudelmanjälkeisten tunnelmien kuvastaminen joukolla kauniita naisia vinkkaamassa hänelle silmää T.Rexin tahtiin. Vähäisiksi jäävät kohtaukset ovat genressään vähintäänkin kelvollisia vaikkeivät kovinkaan omaperäisiä.

Harhailu kirjallisemman ilmaisun, vähäeleisyyden ja korostetun elokuvamaisten kohtausten välillä tekee kokonaisuudesta sekavan, eikä minkään piirteen käsittely ole taitavaa tai kiinnostavaa.

Romanttisten komedioiden modernissa merkkipaalussa Améliessa (2001) ihastuttanut Audrey Tautou hehkuu yhä samaa vetovoimaa. Menetyksen ja elämässä etenemisen teemojen välittäminen on ohjaajien heikkouksien myötä kehnoa, mutta näyttelijän kyvyt pelastavat hahmon tarinasta sen, mitä pelastettavissa on. Vastanäyttelijä François Damiens huvittaa Markuksena, jonka oma taistelu ujouden ja palavan rakkauden kanssa on elokuvan kiinnostavampaa antia. Suhteen epätodennäköisyyden pyörittelystä saadaan sisältöä irti, mutta silti elokuvaa vaivaa kokonaisvaltainen latteus ja mitäänsanomattomuus.

Nainen, jonka nimi on Nathalie -elokuvan traileri


Filmtrailer.com

Lisää luettavaa